Kerron teille tarinan osa 3

[Välillä tunnen itseni lievästi älyllisesti rajoittuneeksi. Kuten nyt. Onko 18-vuotiaan normaalia kerätä jääpuikkoja? Varsinkaan ilman minkäänlaista tarkoitusta. No ei mielestäni ole. No minä en myöskään ole normaali 18-vuotias nuori.]

Olin ulkona Hemmon kanssa ja katselin asioita pimeässä maailmassa. Silmiini osui jotakin kimmeltävää. JÄÄPUIKOT! Jääpuikot siis kimmelsivät pimeässä yössä. Ne olivat ainakin 70 senttimetriä pitkiä ja vakuuttivat minut keväästä. Kiipesin kinoksien yli ja taitoin muutaman irti räystäästä. Ihan kuin silloin ennen vanhaan kun oli pienen pieni. Mutta nyt olin (olen edelleen) suuri eikä hanki kantanut minua eikä neljää jääpuikkoa. Huolimatta uppoamisestani kiikutin jääpuikot kotiini.

Kotona minua odotti tällainen yllätys:

67 kg ja 45 kg, hauska leikki.

Siskoni ja Hemmo are having fun. Arvatkaa kumpi on kumpi..

Silloin.

Nyt. Ovat jo sulaneet kovaa vauhtia, kuten lumi kevät auringossa.

Sitten ilman mitään syytä otin jääpuikoista aivan upeita taidekuvia.

Jes.

Hyvää yötä. Minulla on huomenna taas toimeton tiistai, joten voin hyvin kirjoitella tällaisia tekstejä tähän aikaan yöstä/päivästä.


[Ps. Minun aprillipilani oli tänään seuraava: kirjoitin Facebook-statukseeni että sain töitä. Monet kyselivätkin minulta yksityisviestillä että mistäs olen saanutkaan töitä. Vastaukseksi he saivat "APRILLIA". Kivaa oli.]