Duha ja dakkeja

Kun pakattiin, oli pimeää. Kun purettiin (muuttolaatikot), oli pimeämpää.

Emme voi tehdä makaroonilaatikkoa, kun ei oo vuokaa.

Piti ostaa veitsi että voi pilkkoa sieniä.

Piti ostaa leikkuulauta, että sieniä voi pilkkoa.

Onneksi edes nenäliinat tuli muutossa mukana, koska tämä duha on ottanut ylivallan. Mutta sehän ei estä työntekoa.

Duhan kunniaksi söimme rakkaani kanssa vähän terveellisemmin; muussia ja dakkeja.

Hyvästi

Tänään alkoi työurani Tampereella. Flunssaisena, mutta silti, Tampereella. Se oli hieno työpäivä. Töiden jälkeen apteekkiin hakemaan Finrexiä ja Bafucinia. Ja poljin pyörällä taas ympäri Kalevaa. Tuntuu aivan kodilta.

Näin ollen:

Lahti. Jotenkin, se on nyt ohi. En enää kaipaa sinua elämääni. En todellakaan.

En halua nähdä sinua enää (ikävä kyllä siltä en voi välttyä).

Haluan sinut kauas minusta, inhoan sinua.

Olet iilimato ihossani, olet ruusunpiikki kantapäässäni. Olet finni otsassani. Mene pois.

Paitsi Dublin Irish Pub ja torstaiset kakkosen hanat. Kissa vieköön. Niitä en unohda koskaan.... Ja niitä saadan jopa jäädä kaipaamaan

Inhoan.

Mutta onneksi kotikyläni on silti Hollola. Pientä Hollolaa kaipaan ja pienestä Hollolasta olen tavallaan ylpeä, vaikka Hollolan omatunto on murskana.

Mutta Tampereen kunniaksi shoppailin tänään vähäsen: ostin 12 lusikkaa ja neljä haarukkaa. Siihen toveriksi maissitärkkelystä ja pölyhuiskan.

Hyvää. Yötä.

Teen nyt sienipastaa ja hion vanhan maalin pois tuolista

Tänään Tampereella tunsin olevani kotona. Se johtui siitä, että ajoin omaa pyörääni uusilla kujilla. Ne tuntuivat kotikujilta, vaikka olivat upouusia. Täällä on nyt niin hyvä olla.

Väliaikainen koti näyttää ja tuntuu ihan oikealta, pysyvältä, kodilta. Tiedän missä mikäkin naula ja nappi on, tiedän minne tyhjät muovipussit laitetaan ja missä on teippirulla. Ei ole enää kiirettä.
Nyt on hyvä olla.


Mutta enpä silti ole saanut kameraa käteeni. Enkä silti saa mitään aikaiseksi. Koska on vain niin kiva istua tässä sohvalla ja kuunnella koulun pihalla kiljuvia lapsia (tosin nyt ne eivät kilju, kun on sunnuntai).

Tässä me nyt rentoudumme. Teekupposen* ääressä rakkaani kanssa. Kuuma tee höyryää auringon säteiden taitteessa, ja mietin millaiset kosteuvahingot se vesihöyry aiheuttaa. Ovatkohan katon maalin lohkeilut peräisin höyryävistä tee-hetkistä? Vai joistain muista höyryävistä hetkistä? Voi tätä elämän runsautta ja pienuutta.

Runsautta on sekin, että telkkarissa pyörineen elokuvan mainostauolla, ehdin käydä kaupassa ostamassa elokuvaherkkuja. Uutta minulle. Ja haitallista, sillä herkut ovat näinollen liian lähellä.

Toinen teekuppi meni kuvaushetkellä tietokoneen ääreen työhuoneeseen kuuntelemaan musiikkia ja soittamaan kitaraa. Eli nyt olemme kaksi, minä ja teekupponen.

*hienot tee-kupit onkin. Marimekkoa. Mimma-tädin ylppärilahjana ne tuli. Ensikertaa käytössä. Tämä on nyt sitä, kun elämässä pitää nauttia pienistä.  


Juokaa teetä ja nauttikaa syksystä.

Terveisiä Tampereelta!

 

On kivaa olla taas elossa

On siis kiva kun on taas aikaa tällaiseen humputteluun. Saan lukea rauhassa lemppariblogejani ja saan päivittää omaanikin, ja ehdinpä ehkä muokata ulkoasuakin! Kivaa!

Se johtuu siitä että miä saan nyt olla rauhassa omassa kodissa ja saan käydä vielä samalla paikkakunnalla töissäkin!! 

Koti alkaa pikkuhiljaa muodostua ja asiat lutviutua, siispä kehtaan jo lisätä pari kuvaakin parin viikon takaa, vielä keskeneräisestä kodista.

Tässä ne tulevat:

Talo on rakennettu 1951 ja se on Alvar Aallon suunnittelema. Kaapinovenkahvakin sen kertoo.

Hieman on vielä tyhjää, mutta kyllä tämä tästä. Sitten seuraavassa asunnossa.

Rakas osti telkkarin. Sillä olemme tappaneet aivojamme jo monta päivää.

Kotimme paras paikka.

Hedelmäkulhossa perinteisiä suomalaisia hedelmiä; kiivi, omenapäärynä ja karambola.

Parvekkeella kasvaa puu.

Ja meillä ei ollut aluksi peiliä. Piti ottaa kuvia.

On tässä tapahtunut paljon muutakin. 

Menetin nimittäin neitsyyteni, festarineitsyyteni. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa festareilla, ja se ensimmäinen festarini oli mielenvikainen Flow-festivaali. Olitko itse siellä? No sitten tiedät...

Kodin rakentaminen söi kukkarostani suurimmat setelit, joten minulla oli varaa vain perjantai-lippuun. Kauempaa en olisi kestänytkään. 

Festarilook- Killi ja goottimekko.

En kerro sen koommin, millainen iltani oli Iinan ja Killin kanssa Suvilahdessa. Se ilta jaaköön salaisiin kansioihin.

Mutta toinen elämäni huippuhetkiin lukeutuva ilta sijoittuu hieman halvempaan kohteeseen, dublinin kakkosen hanoille. 

Ne mimmit kyl tietää mikä meno siel oli, se miten meidän meikit levisi kun naama oli niin hiestä märkä ja kuinka kurkkuun sattui röökin polttaminen ja päähän aamulla sattui punaviinin suurkulutus. Mutta sen verran täytyy kertoa, että ne mimmit varas itelleen hotellihuoneen ja biletti aamuun asti. Iinalla oli lenkkarit, Saanalla vientiä, Elinalla rahaa ja kaikilla hyvä fiilis.

Onneksi pystyn hyvin kertaamaan kuluneiden viikkojen tapahtumat, sillä tärkeimmistä osa on talletettu puhelimeen. Onneksi puhelimeni selvisi likakaivoon sukelluksesta, sillä muuten ette olisi saaneet nähdä näitä tärkeitä kuvia. 


Kiitos taas sinulle elämäni, että annat minulle lisää kokemuksia ja laitat asiat järjestykseen siten että minun on helppo olla. Ja nyt elämäni pesee pyykkiä uudella pesukoneella. Eikö olekin hyvä elämä? No on!

 Terveisiä elämältäni.

Moro nääs

Päivitin viimeksi eilen. Sitä edeltävästä päiväkirjan päivityksestä on lähes kuukausi.....

Voin kertoa, että tämän kuukauden aikana on tapahtunut suuria asioita.

Ne ovat niin mahtipontisia mullistuksia elämässäni etten voi kirjoittaa niistä nyt. 

Aloitan siis jostain pienestä:

Kirjoitan tätä uutta blogitekstiäni uudella läppärilläni, istuessani uudella sohvallani, uudessa kodissani, aivan uudessa kaupungissa. Olen kuin uusi ihminen.

No, oikeastaan, tuossahan tämä kuukausi kiteytyi.

Paljon on tapahtunut. Mutta mullistavin muutos on muuttoni Tampereelle. Siellä (tai täällä, Tampereella, Kalevassa) minä nyt olen. 



Ajattelin, että päivitän tätä nettipäiväkirjaani sitten kun ehdin. Ja nyt minulla on siihen sopiva hetki. 

Tosin, ajattelin myös selkiyttää ajatuksiani ennen kuin päivitän. Hieman ne vielä myllertävät, olisi paljon vielä asioita hoidettavana, mutta on joitain asioita, mitkä eivät saa unohtua. Siispä kirjoittelen niistä lähitulevaisuudessa. 

Enkä tarkoita nyt syyskuuta, vaan ihan tätä viikkoa. Tässä näin, piakkoin, kirjoitan teille tärkeitä juttuja.

Mutta nyt menee hyvin.

Niin hyvin.

Nähdään pian, pysykää kanavalla!

Rakkain terveisin, Elina.

Moi, olen elossa!