2.1.2017

2017



Alkakoon ryhti ja puhti. Riittäköön motivaatio ja energia.
Kariskoon kilot ja  alkakoon ilot.
Sillä nyt on uusi vuosi.
Tästä alkaa elämä uusi.






Ei vaan. Ihan tavallisesti jatkan eloa kuin aiemminkin. Mutta tänä vuonna tosiaan aion:
- käydä ulkomailla, lentokoneella
- syödä vähemmän karkkia
- olla energiatehokas, ekologinen ja tuottoisa
- ja kirjoitan myös useammin tätä päiväkirjaa 

Mutta on elämässä paljon asioita, jotka ovat työtä tekevällä ihmisellä jäänet suuresti huomiotta. Valokuvaaminen, musisointi, ompelu, maalaaminen ja muu virkistävä. Olkoon vuosi 2017 virkistävä.



On akka.

 

Ja on kissa ja akka.
Okei. Vuonna 2017 lupaan ottaa vähemmän kissakuvia.




Helpottuneena voin huomata vuoden 2016 olleen loppujen lopuksi hyvä ja mukava. En tiedä, onko sopivaa vertailla vuosia toisiinsa, sillä ainahan se edellinen on tulevaa heikompi. Vai kuinka? Kuitenkin, vuosi 2016 antoi hyvät edellytykset tulevalle vuodelle kasvaa ja kehittyä. Se on mielestäni vuoden tehtävä. Kasvattaa elijää juuri sen verran kuin on sopiva ja antaa niin paljon kuin on tarvis. Tällöin seuraavan vuoden on helppo jatkaa siitä mihin jäätiin.



Kiitos kuluneesta vuodesta terveisin Elina ♥