365 päivää Uunon kanssa

Sitä kun vanhenee, niin sitä suhteuttaa elämän asioita ja kokemuksia elettyyn elämään. Kuten esimerkiksi aikaa.

Minun elämästäni 365 päivä on vain murto-osa, kun taas Uunolle se on koko hänen elämänsä.

Olen viettänyt nyt Uunon kanssa 365 päivää. Koko hänen elämänsä (Tai itseasiassa olemme viettäneet yhdessä jo yli 365 päivää, mutta Uuno on välillä ollut minusta erossa joten aika lailla 365 päivää on yhteiseloamme takana).

Uuno on pienen elämänsä aikana reissannut jo monta sataa kilometriä. Uuno on tavannut paljon kissakavereita. Myös koiria, lintuja, ötököitä ja hevosiakin. Ja Uuno on saanut kissaveljen asumaan kanssaan, Nikki-kissan.

Olemme kokeneet kaikenlaista. Olemme itkeneet ja nauraneet. Molempia niin paljon että se on sattunut. Olemme vihanneet ja rakastaneet. Emme ole kyenneet välttymään haavoilta. Olemme nukkuneet ja valvoneet. Monesti eri aikaan. Olemme syöneet ja juoneet. Uuno on juonut vain vettä, ja minä taas monen moisia nesteitä.

  Uuno on kohdannut eläinlääkäreitä, minun ystäviäni, sukulaisiani, paljon ihmisiä. Paljon erilaisia asioita, joita Uuno ei ymmärrä. Uuno on hyväkäytöksinen, vaikka perheen kesken välillä vähän tuhma ja ärsyttävä. Kuitenkin, Uuno antaa moitteitta leikata kyntensä ja harjata turkkinsa. Saan tutkia Uunon silmät, korvat ja suun jos siihen tulee tarve.

Uunoa minä rakastan. On ihanaa silittää Uunon pehmeää turkkia ja kuulla hänen vaimea kuriseva kehräyksensä. Oon ihanaa kun Uuno tulee aamuisin herättämään minut, makoilemaan päälleni ja puskemaan karvaista kuonoa kasvoihini. On ihanaa kun Uuno tulee tervehtimään minua kun tulen töistä tai kaupasta tai baarista tai vessasta.  Uuno vain on niin ihana.

Uskoisin että Uuno on onnellinen elämässään. Uunolle tarjoillaan hyvää ruokaa ja rakkautta päivittäin. Uuno saa elämässään paljon uusia kokemuksia ja sen myötä rohkeutta ja itsevarmuutta. Uuno on hyvä kissa.

Se on uskomatonta, kuinka paljon lemmikki voi vaikuttaa ihmisen elämään. Sitä hellyyden, huolenpidon ja yhteyden tunetta ei voi kuvailla. Se tunne, kun jokin pieni eläin luottaa sinuun täysin, olet hänen tuki ja turva. Vaikka ette edes puhu samaa kieltä. Se on sitä rakkautta.

Tämä vuosi Uunon kanssa on ollut totinen seikkailu. Elinympäristömme on muuttunut, elmänarvot ja tavoitteet saaneet uuden järjestyksen. Mutta Uuno ja Elina pysyvät yhdessä. Uunoa minä rakastan.

Toivon, että meillä on vielä tuhansia yhteisiä vuosia Uunon kanssa. Toivon, että meillä on vielä paljon nähtävää ja koettavaa ja paljon seikkailuita yhdessä.

♥Uuno4ever♥

Kaupungin sykkeessä sykkivä juhannus

Tänä vuonna oli kovin erilainen juhannus. Kaupungissa. Omassa uudessa kodissa.

Tänä vuonna ihmiset olivat pääosin sellaisia joiden kanssa en ole aiemmin viettänyt juhannusta. Uusi juhannus. Niin uusi, että se juhannus kaipasi hieman opettelua. Piti harjoitella ja oppian sen uuden juhannuksen tavoille.

Ruokaakin oli, jotain uudenlaista juhannusruokaa. Sellaista meidän näköistä, kaupunkiruokaa oman kodin ihanasta keittiöstä.

Se oli sellainen  yllätysjuhannus. Se tuli yllättäen perjantaina, pienen kesähumalan saattelemana. Se toi mukanaan kaikkea yllättävää, jotain mitä ei osanut odottaa. Ja kaikkea erilaista ja uutta. Niinkuin kaupungin vilinässäkin yleensä, ei voi tietää mitä on nurkan takana. Mutta silti on ne samat kulmat ja korttelit ja mukulakivet, ja kuten juhannuksenakin, tietyt perinteet, makkarat, kuohuvat ja seikkailut.

On se tunne, että tästä se kesä alkaa. Kaikki kesän seikkailut. Mutta se oli se keskikesän juhla. Kylmä ja sateinen. Näin illat pimenevät, kylmenevät ja lyhenevät.

Mutta yöllä kuiva ja lämmin asfaltti, puristavat korkokengät. Nouseva aurinko ja farkkutakki. Valkoviini ja palava tupakka. Keskikesän seikkailut. Ne kestää koko kesän. Ja syksyn. Ja talven. Taas ensi kesään. Ei ne kulu pois.

Koska tämä elämä on sitä keskikesän juhlaa ja seikkailua. Kestää. Ei kulu pois, vaikka kuinka kuluttaisit. Yksi iso seikkailu ja juhla.

♥

Varsinainen kalareissu

Täs Ratinas ny ku asustelee, ni tos on toi Pyhis ihan rappusten juures. Mää ajattelin sit et mää menisin täst onkiin, kun kaikki kamut on kesätöis ja mää vaan lusmuilen.

Kävin Lirlistä ostaan ongen. Vitosen se kustans, ja kaikki tarvikkeetki mukana. Kotona mul oli homeista paahtista ja mää ajattelin et se sopis syötiks koukkuun.

No paskan vitut sillä paahtoleivällä mitään kaloja saanu, joku särki kävi vähäsen nykäseen mut luikki sit karkuun. Ja torellisuures, mitä mää muka niille fisuille olisin tehnyt? Kissoille varmaan leikkikaluks tyrkänny. 

Sit mää heitin ne homeiset paahtikset sinne Pyhiksen vaahtopäihin kuohuun, ni eikös sielt sit tullu aineski viirenkymmenen nälkäsen lokin kiljuvat suut. Sit mää siit inspiroiruin jä kävin himas hakemas kameran ja lisää homeista paahtoleipää ja kuivuneen patongin.

Siitäkö mää vasta ilahruin. Siin parit lenkkeilijätki jäi oikein kattoon et mitä v*ttuu toi mimmi oikee meinaa. Viskoin siin sitä leipää sinne jorpakkoon ja lintuja pyöri niin kauheesti. Ja kuvia mää otin 400. Ja pari vireoo. Täs teille parit fotot. Nääs.

Kaiken tän jälkeen, jäljelle jäi vaan kasa paskaa ja tyhjät leipäpussit. Linnut sai masunsa täyteen, ja liisivät poies. Kiittämättömät. Onneksi ei kuintenkaan mun päälle kakkia läsäyttäny, siitä mää en olis tykänny.