28.7.2015

Hei olin muuten reissussakin



Eikös kesäloma olekin ihanaa aikaa? Kun saa tehdä kaikkea kivaa ja olla vaan.

Pieni sadekaan ei lomalaista haittaa. Nimittäin jos istuu autossa ja matkustaa.

Myö lähdettiin Suomenmaata reissaamaan. Ihan pikkureissu vaan, mutta silti rentouttavaa ja mukavaa.

Me päätettiin aamulla, että lähdetään Hankoon. Sitten me pakattiin kamat, ja hypättiin autoon.
Emme kyllä sen koommin reissua suunnitelleet, lähdettiin vaan ajeleen. 





Lämmitettiin eväsmakkarat mikrossa, vaikka muilla oli grillit suorastaan tulessa.
 



 Neljä päivää (16.7.-19.7.) oltiin reissussa, syötiin ulkona ja haistiin paskalta.

Leirintäalueiden suihkut olivat aika outoja, mutta maisemat jokapaikassa upeita!






On se hassua kun voi turisti olla ihan kotimaassaan. Sitä voi nähdä paljon sellaista, mitä ei osannut kuvitellakaan.






Oli muuten aika ihastuttavaa, kun ihmiset puhuivat paljon ruotsia Hangossa. Siitä tuli tosiaankin sellainen tunne, että sitä ollaan reissussa.








Hanko tarjosi minulle makuelämyksen. Söin upean lohi-katkarapu-pitsan, varmasti maailman parhaan sellaisen. Pitsa oli mieletön herkku, ja kaiken lisäksi paistettu elävällä tulella. Ravintola oli muuten Pirate, ja sijaitsee Hangossa Satamakadulla.





Reissu meillä jatkui Hangosta Turun Ruissaloon. Turkukin pääsi silmissäni ihan uuteen valoon.
Turussa oli aika paljon kaikkea puuhattavaa, mutta me pystytimme leirintäalueelle teltan, ja joimme kaljaa.

Aamulla heräsin teltassa kurkkukipuun ankeaan. Ei olisi pitänyt mennä alasti nukkumaan.
Mutta pian jaksoin taas matkustaa, kun ravintola Dennis:issä söin lautasellisen pastaa.










 Viimeiseksi suuntasimme Poriin, Yyteriin. Vettä satoi ja kurkkuun sattui, joten turvauduimme viiniin. (Viinin olimme itsellemme vähän niinkuin tuliaisena, semmoisesta ihanasta pikkuAlkosta, joka oli Turun kauppahallissa)







Yyterin sannoilla kaikui musiikki ja viini lämmitti. Aallot huokuivat rantaan, ja tuuli dyynien hiekkaa pöllytti.








Viinimme loppui ja mutta iltamme jatkui myöhään yöhön. Leirintäalueelta teimme nimittäin karaokebaari-löydön. Siellähän me viihdyimme, lauloimme ja tanssimme. Lopulta päädyimme taas hiekkarannan sannoille. 

Meren rannalla oli jotkin ihmeen tekno-reivit. Pelkästään hiekkadyyneillä kävelemisestä sai kunnon jalkareenit. Päätimme, että tämä on väärä paikka meille. Mennään siis telttaan unten maille!

Aamulla kun herättiin, niin tukkaan sattui ja nenä oli tukossa. Vettä satoi, kurkku oli kipeä ja sitä hemmetin hiekkaa jokapaikassa. 

Hetken koomailun jälkeen, pakkasimme tavarat ja lähdimme kotimatkalle Tampereelle. Mutta sitä ennen, poikkesimme aamupalalle Mäkkärin autokaistalle.







Kotimatka sujui lopulta nopeasti ja rattoisasti. Vettä satoi,  mutta auringon paistaessa tie kimmelsi. Kotona kissat olivat meitä ovella vastassa. Kertoivat olleensa hyvässä hoidossa.

Kaikki tavarat haisivat meri-ilmalta olivat aivan hiekassa. Laukut täynnä likaisia sukkia ja vuorokaudenrytmi hukassa.

Silti en olisi voinut uskoakaan, kuinka ihana voi kesäreissu ollakaan. Vesisade ei haitannut lainkaan, ja lopulta flunssakin alkoi paranemaan. Sitä Hangon lohi-rapu-pitsaa jäin kyllä muistelemaan, enkä sitä varmaan koskaan tule unohtamaan.

Tämä koko reissu oli aivan upea kokemus.  Autossa pakattuna teltta, vaihtovaatteet ja rakkaus. Ei aikatauluja, eikä sen kummempia suunnitelmia. Ainoastaan hetken kauneus, seikkailua ja maisemia.

 Ja kun asennoituu oikein, voi reissussa välttää kaikki vastoinkäymiset. Tällaista reissua suosittelen teille kaikille, hyvät suomalaiset ihmiset. ♥


 Otetaan kotimaastamme kaikki irti, päästetään seikkaulunhaluiset pedot sisällämme irti! ♥