Kiirettä pitää

En ole ehtinyt toviin päivittämään tänne mitään, ja sekös harmittaa minua. 

Olen ollut kovin kiireinen. Ylppärivalmistelut vaativat sen. Pitää ravata kaupassa, käydä haravoimassa, suunnitella, pohtia, herätä aikaisin ja käydä myöhään nukkumaan. Onneksi kohta (huomenna!!!!!!) tämä kaikki uurastus palkitaan.

Mutta viimeisen kolmen päivän aikana olen tehnyt mm tällaista:

- käynyt kampaajalla.

-käynyt toisella kampaajalla höpöttelemässä lakkiais-kampauksesta

- suunnitellut yömyöhään ylppäreitä

- reenannut ylppäriesitystä

- käynyt suihkurusketuksessa, jep, pinnallista mutta hauska kokemus ja hyvä tulos

- maistellut ylppäriruokia

- maistellut ylppärijuomia

- ostellut syntymäpäivälahjaa siskolle

- polkenut vimmatusti pyörää ja vieraillut ystävien luona

- syönyt mummin ihanaa kasviskeittoa 

- en enää edes muista koska on niin paljon kaikkea hössöttämistä että olen ihan pihalla


Alkaa olla vähän perhosia vatsassa. Minusta todella tuli ylioppilas, vaikken sitä viimesyksynä vielä tiedostanut tai edes uskonut. Tuntuu uskomattomalta, että minä, MINÄ, olen pian valkoinen lakki päässä juhlimassa ystävieni kanssa elämää ja sen alkamista, aikuisuutta ja vastuuta. Olen niin iloinen.

Toisilla ei ole asiat yhtä hyvin. Holloaln yläkoulua koetteli traaginen tapaturma, jossa kaksi yläkoulun poikaa joutuivat ajoneuvo-onnettomuuteen. Toinen pojista menehtyi saamiinsa vammoihin ja toinen loukkaantui pahoin. 

En itse pysty käsittämään surua. Lohdutin pikkusiskoani, mutta en ymmärtänyt. "Kaksi tuntia sitten". Joku menetti poikansa, joku ystävänsä.

Itse menetin rakkaan ystäväni kun olin saman ikäinen kun siskoni. Se oli rankkaa. Mutta sitä, että menehtynyt poika oloisi oma poikani, tai veljeni, en pysty käsittämään.

Otan suuresti osaa suruun. Olen pahoillani, etten voi ymmärtää tapahtunutta, tai läheisten tuskia. Mutta otan osaa.
 

Viikinkien voisulaa ja hallusieniä

Lahdessa oli joskus Vesijärvenkadulla sellainen musiikkiliike kuin Komppi. Mutta ei ole enää, koska musiikkiliike sai väistyä viikinkiravintola Haraldin tieltä. Sitten se musiikkiliike katosi koko Lahdesta.

Se viikinkiravintola Harald on nyt muutaman vuoden siinä Vesijärvenkadulla ollut, mutta olen aina karttanut kaukaa, koska kaikki sympatiani on musiikkiliike Kompin puolella (koska olin siellä tet-harjoittelussa keväällä 2010). Harmittaa vieläkin, koska liikehuoneisto oli vuosikaudet musiikkiliikkeenä, mutta sitten se sai väistyä ketjuravintolan tieltä.

Niin tosiaan, olen siitä päivästä asti vihannut viikinkiravintola Haraldia ympäri Suomen. Ehkä typerää, mutta ihmiset ovat typeriä. Ajattelin, etten koskaan aio taloudellisesti tukea tuota typerääketjua. Kuitenkin eilen sunnuntaina anoppini vei oman merimiehensä, minut ja rakkaani sinne syömään. Pakkohan se siinä sitten oli, en voinut vastustella.

Hieman haikeasti muistelin, kuinka ravitolan ovesta astelin joskus musiikkiliike Kompin sisätiloihin ja sieltä astelin takahuoneeseen viemään takkia naulaan. Mutta en enää. Hitto. Nyt kummastelin seinille ripustettuja kirveitä ja miekkoja ja tarjoilijoita joilla oli "keskiaikaiset" mekot ja essut päällä. Puhuivatkin jotain ihme murretta, minkä oli vissiin tarkoitus muistuttaa jotain viikinkikieltä. Ei uponnut minuun.


Olin kovin nälkäinen ravintolaan astellessamme joten kaikki se viikinkihössötys ja -mössötys sai minut entistä vihaisemmaksi Harald-ketjua kohtaan. Juomalasitkin oli jotain hemmetin savikippoja..

Tähtitaivas ravintolan katossa.

 Viikinkitarjoilija toi meille menut ja hössötti jotain viikinkikieltä siihen päälle. Mitä hittoa oikeasti? Rakkaani nauroi perseensä irti, mutta minä koin lähinnä myötähäpeää. Tuollaisen puheen vastaanottaminen tarvitsee ehkä tietynlaisen roolin tai mielentilan, mutta vihaiselle ja nälkäiselle epäviikingille se ei täysin auennut.

Alkupalaksi varrasleipää ja voisullaata.

Menukin oli täynnä jotain viisasten viiniä ja shamaanien hallusieniä ja tervajäätelöä. Viikinkien ruokalista siis. Itse tilasin jotakin härkää tuhkajuusto-kuorrutteella (?!) ja viikinkien kilpiperunoilla (!?!?!). Olin niin skeptinen, etten voinut ollakaan.


No sitten. Suuret annokset tuotiin eteemme. Tuoksuttelin. Härkäpihvini oli aika hyvä medium. Ja ihan kauniisti se oli aseteltu siihen lautaselle. Mutta ensimmäinen puraisu härkäpihvistä - kera viisastenviini-kastikkeen, tuhkajuuston ja kilpiperunoiden - meinasi räjäyttää aivoni pellolle. Parasta pihviä, jota olen koskaan syönyt.

Ei hitto oikeesti, n-i-i-n  h-y-v-ä-ä.

Pihvi oli melko murea, hemmetin maukas ja niin mehukas. Siihen vielä hiton maukkaat lisukkeet päälle (juurikin ne kilpiperunat ja hunajaiset vihannekset). Tuo ateria oli niin maukas, että minun on pakko päästä syömään se vielä toiste. 

(Minun täytyy tähän väliin vielä mainita, että tavallaan inhoan pihvejä...[mitäpä en inhoaisi]. Minulla on kautta aikain ollut niin huonot kokemukset kaiken maailman ABC-huoltoasemien lehtipihveistä ja voinapeista, että olen aina ravintolassa tilannut pastaa. Siksi olen niin skeptinen pihvejä kohtaan, koska yksikään pihvi maailmassa ei ole vielä täyttäny toiveitani pihvien suhteen. Mutta tuo härkäpihvi se oli, se minun pihvini.)

Tässä anoppini vuohenjuustobroileri kera viikingin rään (ei oikeesti).

Ahmin ateriani kitusiini ja lopetin ruokailun ensimmäisenä ruokakunnastamme, vaikka olen pienikokoisin ja -mahaisin. Ah, se oli niin hiton maukasta.

Tässä kohtaa en enää vihannut Harald-ravintolaa. Aloin jo itsekin huvittua tarjoilijoista, jotka puhuivat villisioista ja miekoista ja tarjoilivat hunajaista viikinkiolutta. Miten se menikään, hyvä ruoka, parempi mielikö?
 

Tässä on anoppini merimiehen (minun "appiukkoni") lohi kera perunapannukakun.

Laskun yhteydessä tuli vielä Harald-suklaata. Ihan hyvän kokoinen palanen, noin niinkuin suupalaksi. Mutta kun se maistuu siltä, ah, niin ihanalta suklaalta, jota tulee joulukalenterin luukuista, niin olisi sitä pitänyt olla vähintään neljä palaa ruokailijaa kohden.

Poistuessamme saimme vielä mukavan "nähkäämme" huudon peräämme ja vilkutukset. Sellainen ol' se ravintola.

Kaikinpuolin, onhan tuollainen duunipaikka aikamoista heittäytymistä työntekijöiltä. Pukeudut ja puhutkin teeman mukaisesti. Kaikki ravintolan yksityiskohdat seiniä myöten ovat viikinkiteeman mukaiset. Seinämaalauksia ja kirveitä, ym. Mutta parasta oli kuitenkin se ruoka. Olen taivaassa.

Voin suositella. Mutta en Lahden ravintolaa, koska se jyräsi tieltää legendaarisen musiikkiliikkeen. Olen puhunut.

Ps. Ravintolassa soi sellainen hieman huomiotakiinnittävä irkku-musiikki.

Pps. Minulla ei ole muuta kerrottavaa sunnuntaistani (kuin ehkä se, että ajoin taas 120 km/h ja vielä 20 kilometriä väärään suuntaan) koska päiväni pyöri ainoastaan tuon pihvin ympärillä.
 

Myyh ;_;

Haluaisin tummaa suklaata mutta en jaksa mennä kauppaan.

Haluaisin myös viinirypäleitä mutta en jaksa vieläkään mennä kauppaan.

Mieleni tekisi myös caesar-salaattia, valkoviiniä, mansikkakakkua ja jäätelöä. Mutta en jaksa mennä kauppaan.

Eikä minulla edes ole rahaa.

Haluaisin kirjoittaa jotain järkevää, muttei minulla ole mitään sanottavaa tänään.

Haluaisin myös tänään käyttää kameraani pitkästä aikaa, ja kuvata jotain. Esimerkiksi kesän 2013 kesämekkoani.

Mutta olen kuvauskelvoton tänään.

Minulla on siivouskampaus, hiukset hapsottavat ja bilettämiset painavat kasvoilla.

Ei siis valokuvausta.

Haluaisin myös katsoa muumilaakson tarinoista ne kolme jaksoa, jotka ovat Suomessa esityskiellossa, mutta löytyvät juutubesta englanniksi. Mutta en osaa englantia.

Ja tosiaan, haluaisin todella kirjoittaa jotain järkevää ja mullistavaa, muttei minulla ole mitään mielenvikast mielessäni.

Haluaisin nyt paljon asioita mutta en saa mitään aikaiseksi.




Ja tässä kaunisteleva havainnollistava kuva siitä, miltä tuo kurjuus nyt näyttää:

Vauvahiukset hapsottaa, okei. Paidanhelmassa on persikkaa joka kohta värjääntyy ja mädäntyy ja haisee. Hiukset kyllä haisee.. Olen kolhinut itseäni viimeaikoina lukuisia kertoja tiettyjen tekijöiden toimesta. Kunpa vain nyt saisin sitä tummaa suklaata ja viinirypäleitä ja saunaa.

Jospa tämä elämä nyt tästä. Katselen vähän muumeja ja menen saunaan. Sitäpaitsi suklaa on epäterveellistä pääosin. Huomenna on kiva päivä, ei hätää Elina..

Mutta kivaa on se, että minulle on ilmestynyt jälleen uusi lukija. Tervetuloa, ja pahoittelen surkeuttani!


Näkemiin! 

Monday party tuesday party wednesday party

Partypartyparty.

Niin paljon biletystä.

Jos joskus eksyt Lahteen ja haluaisit kuitenkin olla vaikka Silja Linellä paardimassa, niin poikkea Dublin Irish pubiin. Ruotsinlaivasimulaattoriin.

Siellä mimmit vetää kännit pitsimekko päällä ja siellä ukkelit laulaa karaokea ja siellä ämmät haisevat hieltä ja joku aina oksentaa. Ihana paikka.

Siellä minäkin olin eilen, torstaina. Nautin alkoholia. Kuten viimeksi tiistaina. Oli kivaa. Iinan kanssa. Niinkuin aina.

Sellainen oli torstaini. Raju, surullinen, iloinen, hauska, sateinen, kylmä, raivostunut, itkuinen, nauruinen, likainen, sumuinen, äänekäs, outo ja lopulta väsynyt ja nälkäinen. En kerro enempää.



Kerron kuitenkin tästä päivästäni:

... heräsin mekko päällä.

... bussissa huomasin että kengässäni on paskaa.

... bussipysäkillä näin kaksi lihavaa  miestä ja yhden lihanav koiran ja he kaikki näyttivät samanlaisilta ja minä nauroin.

... istuin Hemmon kanssa takapenkillä ja Hemmo hengitti lehmän hengitystä naamaani ja tunki ahterinsakin silmilleni.

 ... näin joutsenia ja otti päähän kun en kantanut kameraa sillä hetkellä mukanani.

... näin myös kolme kissaa samalla pihapiirillä möllöttämässä auringon paistaessa.

... ajoin 120 km/h
 
... ostin kaarituettomat rintaliivit. Voi kyllä...
 
... rakkaani kanssa kauppakeskus Karisman henkkamaukasta, josta hän osti kaksi kirjaa, kumisaappaat ja vaelluskengät.

... siivosin hullun lailla.

... söin rakkaani tekemää jauhelihakastiketta, ja se on niin hyvää kastiketta se, että pitää vähintääkin mainita tässä. 

... ja nyt tuijotan tietokoneen näyttöä silmät ristissä ja haaveilen rahasta.

Heippa.

En anna kuvia tänään koska 1. en ole kuvannut kamerallani pariin päivään 2. kännykän kuvat ovat julkaisukelvottomia 3. en suosi netistä kopioimista 4. olen rappiolla, mutta mul on hyvä olla.

Ps. Haru sai töitä. Hyvä Haru. Nyt voit kantaa meidän paardeihin hitosti mansikoita. Vaikka Narutolle kuus mansikkaa.


 

Itkisitkö onnesta?

Kuvat kertovat enemmän kuin miljoona sanaa, eikö?

Perintölahjakseni olen saanut suoran pikkurillin. Pikkusisko vänkyrän.

Iinan kesähousut. Itselläni melkein samanlaiset, mutta silti oon kade. Ja Iinan drinkis oli enemmän leijonaa, mut silti mä laattasin. En oo kade.

Ja löydettiin sit yöllä pari hemmoo puistost. Näin.

 Tässä siis kuvia kännykästäni. Suuresti on kännykän kuvagalleriassa Iinaa, Pohjois-Karjalan tyttöä.

Saana. Missä Saana? No Saana on aina töissä niin se ei pääse öisin meidän kanssa puistoon tapaamaan hemmoja. Saana, korjataanhan tämä asia?

Mutta mulla oli hyvä tiistai. Outo ehkä, mutta hyvä.  Keskiviikko on menny ehkävähän puoliteholla mutta se olikin vain keskiviikko.


Ja hei. Teretulemast, uus lukija!

Aistikas maanantai ja lettukestit

Tunnen, näen, kuulen, maistan ja haistan.


Haistoin tänään naapurin vastaleikatun nurmen.

Näin kuinka lapset leikkivät vedessä ja kaikki on vihreää, paitsi minun siniset farkkuni ja silmäni.

Kuulin tuulen havinan puiden lehdissä ja veden loiskuvan.

Maistoin tänään ihanan lettuhillon ja lätyn.

Tunsin tänään kiukuttelun jälkeen suukon otsallani ja tuulen tuiverruksen ihollani.

Syökää kuusenkerkkiä. Ne on terveellisiä ja maukkaita.

Kulutin päivääni mököttäen. Se oli typerää.

Löysin kirpparilta kesän 2013 mekon, johon voi huoletta kaataa punaviiniä, sillä kirjavasta kukkakuosista ei yksi punkkupisara näy. Se oli upeaa.

Kulutin loppuillan kuljeskellen rakkaani kanssa metsässä ja kuvaten kaikkia maailman ihmeellisiä asioita. Se oli ihanaa ja viisasta.

Nyt kun kirjoitan tätä ja kelaan maailmaa, tätä päivää, huomista päivää Iinan kanssa, eilistä päivää ja kesää niin.... 

... vittu kun on niin ihanaa.


Anteeksi radikaali ilmaisu. Mutta sitä se on. Vitun ihanaa. Ihana elämäni, kiitos kun annat minun elää tätä elämääni näin nauttien pienistä iloista. - Ole hyvä, se vastaa lohdullisella ja helpottuneella äänellä.

Ilma on kuin morsian

... ja niin on myös minun mekkoni.


Kirpputorilta se löytyi. Kolmella eurolla. Voi morsiusmekkoni, jos sinulle koskaan käy mitään, niin itken kyllä vuolaasti.

Hollolan Vähä-Tiilijärvi. Kaunis paikka, mutta vesi loppukesästä niin syyhyistä että pelkkä katselukin riittää.

Sulho.

Pilalle menneet kohtaukset.

Puusta löytyi siipirikkoinen varis. Saattoi olla se Ruotsin varis, joka on loukkaantunut kun Sveitsi pistää köniin.

Kuvaajani. Sara pieni kaljupää.

En minä oikeasti ole morsian. Mekkoni vain on saattanut joskus olla jonkun morsiusmekko. 

Oikeasti näiden kuvien on tarkoitus välittää katsojalle kesä. Sellainen kesä kun sinulla on mekko. Tuuli tuivertaa hiuksissa ja helmat nousevat korviin. Voi kävellä paljain jaloin ja jalkapohjiin tarttuu pihkaa tai hiekkaa tai purkkaa. 

Näistä kuvista puuttuisi enää Iina, Saana ja heidän mekkonsa sekä viini. Halpa valkkari. Ei punkkua, koska jos läikytän, niin morsiusmekkoni on pilalla. Olen saletin varma, että syksyllä tämä mekko on käyttökelvoton, johtuen siitä punaviinistä.

Hyvää sunnuntaina, helluntaita, kaikille.

Otteluanalyysi

Noniin te kaikki lätkäfanit suomihuivit kaulassa, jotka katsoitte Suomi-Ruotsi ottelun tänään kello 16, tiedätte kuinka siinä kävikin. Ja varmasti myös suurin osa, joka ei tuota ottelua katsonut, tietää kuinka tuo ottelu päättyi.

Ruotsin joukkue on NHL-tasoa. Jotkut tyypit Suomen joukkueesta sm-liigasta. Sama se nyt on, se on ollutta ja mennyttä.

Olen tässä kevään mittaan seurannut tuota jääkiekko-kamppailua. Jännittäväähän se on. Jos Suomi voittaisi mm-kultaa niin se ei minulle merkitsisi oikeastaan muuta kuin bilettämistä Helsingissä. Jota teen muutenkin, vaikka Suomi ei olisi maailmanmestari.

Ottelu alkoi kuitenkin tänään ottaa mua päähän. Ajattelin, että Suomen huono maalitilanne johtui siitä että katsoin ottelua ilman silmälaseja. No kävin hakemassa rillit. Siinä vaiheessa Ruotsi teki toisen maalin. Sitten ajattelin, että Suomen huono menestys saattoikin johtua siitä että ylipäätään seurasin ottelua. Aloin siis katselemaan ikkunasta puussa istuvaa varista, joka tiputteli lehtiä pihalla istuneen naapurin kissan päälle. Se oli paljon mielenkiintoisempaa. Kun viimeistä erää oli jäljellä kymmenen minuuttia, luovuin jo toivosta. Lopetin ottelun tsiigaamisen kokonaan ja hain kameran ja kuvasin sitä varista. Ottelua oli lopulta jäljellä viisi minuuttia, Ruotsi johti Suomea lukemilla 2-0 ja se variskin lensi pois. Paskaa. Sain sentään yhden kuvan.

Sitten typerän ottelun jälkeen menin ihanaan saunaan ja söin ihanaa iltapalaa ja join, aah, niin ihanan raikasta jaffaa. Nyt rakkaani lueskelee netistä otsikoita, kuinka ruotsalainen lehdistö ilkkuu Suomea. Ja nyt kun olen taas selostanut päiväni kulun tänne nettipäiväkirjaan, alan tuttuun tapaan katsomaan Avaraa Luontoa ja nukkumaan. Heippa ja hyvää yötä. Ei tule leijonabileitä Helsinkiin, ei.

Vittu. Vuttu.

Tänään olen...

... YLIOPPILAS.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kuva ei täysin kuvaa fiiliksiäni.

 Tosiaan. Tänään kävin pitkästä aikaa koulullani. Hain sieltä paperin jossa oli lueteltuna ylioppilaskirjoitusteni arvosanat. C, B, B, B ja A. Metsään meni mutta menkään. Nyt on bileet.

Kauan jo pelkäsinkin, etten oikeasti suoriudu lukiosta. Olin niin epävarma koetuloksistani, etten viitsinyt  edes kutsukortteja lähettää, ennen kuin vasta tulokset saatuani. Eli tänään.

Kortit aiheuttivatkin paljon päänvaivaa. Tai ei päänvaivaa, mutta turhautumista. Niitä askarrellessa liima tarttui käsiin jonka myötä liimattavat asiat käsiini. Otti päähän ja uhkasain repiä ne kortit. En repinyt vaan tässä ne ovat:

 Etukansi. Hain kortteihin jotain perinteistä vivahdetta. Ovathan ylioppilasjuhlatkin melko perinteiset...

Googlettelin mm. "Kotiliesi fontti" ja "Kotiliesi kansi" hakusanoilla erilaisia kuvia, joista ilmenisi vanhat tekstityylit. Muistan nähneeni vanhoja Kotiliesi-lehtiä ja niiden kansikuvia. Jotain sen kaltaista fonttia etsin ja löysinkin monia eri vaihtoehtoja joista itse sitten sovelsin jotain soopaa.

Korteista tulikin mielestäni melko hyvät. "Perinteinen" meininki on minusta noissa kutsukorteissa havaittavissa. Osaan nyt piirtää ylioppilaslakin vaikka unissani.

Hauskin osuus oli kuitenkin kutsukorttien teksti. Ajattelin aluksi kirjoittaa sen käsin, mutta se osoittautui liian raivostuttavaksi ja hitaaksi hommaksi, varsinkin kun tänään sen korttien viimeistelyn aloitin, ja tänään kortit oli tarkoitus viedä kutsutuille. Päädyin siis kirjoittamaan tietokoneella ja leikkaamaan ja liimaamaan.

Tietokoneet olivat minua vastaan tänään. Siispä kutsukorttien teksti kuuluu näin:

Tervetuloa juhlistamaan lakkiaisiani lauantaina 1.6.2013

Osoite on Kaalikatu 8, Lahti, Kaalimäki. lauantaina 1.6.2013

Sopiva saapumistaika on noin kello 14

Ystävällisin terveisin

(ja nimikirjoitukseni, jossa luki "alina")

Kutsukortti kuvastaa hyvin koko aikaani lukiossa. Hätäistä ja hutiloitua, keskittyminen täysin kateissa, sotkua ja viime tingassa. (virheet on esimerkkitekstissä lihavoitu)

No sain kortit kuitenkin valmiiksi, huomaamattani täysin virheitäni. Lähdimme rakkaani kanssa ajelemaan autolla ja viemään kutsutuille näitä kutsuja. Sain paljon onnentoivotuksia ja halauksia ihanilta sukulaisiltani. Kutsut oli viety ja sitten iloissani näytin yhtä ylimääräistä kappaletta rakkaalleni. Hän kysyi: onko tässä tarkoituksella saapumistaika? Ja hyvä että olet muuten laittanut päivämäärän kaksi kertaa, ettei kukaan vain erehdy. 

En muista milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon. Luin kortin pari kertaa itselleni ääneen ja toruin itseäni, kuinka saatoin olla niin huolimaton. Mutta nauroin silti.

Ja mitä väliä sillä oikeasti on? Kaikki tutut sukulaiset ja ylioppilasjuhlat. Kaikki sukulaiset tietävät millainen olen ja ylioppilasjuhlat eivät loppupelissä ole niin suuret juhlat (kuin vaikkapa häät). He varmasti ymmärtävät kuinka kiireisenä niitä kortteja väsäsin. Ei se haittaa. Näillä mennään. Nyt rillataan.

Ps. Olen tänään myös syönyt jäätelön ja kastunut vesisateessa.

Pps. Eilen oli siivouspäivä.

Ppps. Ylioppilasjuhliin saa kuulemma vanhan etiketin mukaan tulla kutsumatta.

Pppps. Terkkuja kaikille ihanille lukijoille. Ja kaikille ylioppineille ja kissoille ja koirille ja äideille ja isille ja ukkospilville ja kaikille.

Ppppps. Olen niin hemmetin onnellinen. Nyt menen oikeasti rillaamaan.

Tänään olen...

... ajanut aamupalaksi autoa.

... korjannut auton taustapeiliä asvaltilla ja sotkenut verta silmälaseihin ja farkkuihin.

... kastellut veriset farkut kylmällä vedeltä ja näyttäny siltä kuin olisin pissinyt pöksyihini.

... sovittanut mittatilaushousuja ja katsonut kun ompelija ahertaa työssään.

Tässä niiden mittatilaushousujeni prototyyppi.

 ... ja siinä sivussa nauranut hillittömästi ja kertonut pikkukalle-vitsejä.

... ajanut autoa hillittömästi.

... käynyt kengaskaupoilla. 

... syönyt kaksi jäätelöä.

... ja sitten käynyt kirpparilla ja katsellut Iinan buenoja löytöjä ja kadehtinut niitä mutta olen myös tehnyt itse hyviä löytöjä.

Iinalle (Harulle) korkokengät kokoa 44.

 ... syönyt rakkaani kanssa nakkeja ja perunasalaattia.

... väsännyt taas niitä hemmetin ylppärikutsukortteja. Ne tulevat yhä vain koreammaksi ja kyllä revin ne kappaleiksi jos en pääse ylioppilaaksi.

Semmoinen päivä tälläkertaa. On ollut mukava päivä. Kivaa. Naurua ja juorua ja kirppistelyä ja paskanjauhantaa. Siitä on hyvä päivä tehty.

Viimeyönä sattui sellainen hassu kommellus, jonka kerron nyt.

Me ihmiset suvussamme olemme tunnettuja hyvistä unenlahjoista. Unissakävelyä, kellontikitystä, unissapuhumista, palovaroitinta, rääkyviä lintuja. Kaikkea sattuu nukkuessamme, mutta mikään ei meitä herätä unestamme.

Viimeyönä kuitenkin havahduin kun pikkusiskoni Sara kutsui minua nimeltä ja mumisi jotain. "Elina, hae mulle vettä". Nousin ja hain siskolle vettä. Heräsin ja kysyin: miksi haen sinulle vettä keskellä yötä? Repeämme siskon kanssa huutonauruun varmaankin noin kello 4 aamuyöllä. Aamulla spekuloimme, että mitä hemmettiä tapahtui. 

Pikkusisko oli puhunut unissaan ja oli kuulemma nähnyt jonkun hahmon seisovan sängyn vieressä. Sisko oli sitten tätä hahmoa pyytänyt hakemaan vettä, vaikkei mitään hahmoa edes ollut. Minä olin sitten tämän vienon pyynnön kuullut ja hakenus siskolle vettä, vaikkei siskolla edes ollut jano. Ja minä. Minä, joka vihaan ihmisiä jotka herättävät minut makoisilta uniltani (no en ihan), niin vien sitten vettä janoiselle siskolle kesken makoisien unieni. Tai oikeastaan se unihan vielä jatkui kunnes tajusin seisovani vesilasi kädessä siskon sängyn vieressä. 

Tällaista tapahtuu. Yksi puhuu unissaan, toinen kävelee. Ei se haittaa. Minusta tämä vain oli suunnattoman hauskaa.

Hauskaa keskiviikkoiltaa toverit!

Nyt katsomaan Yle Areenasta Angry Boys.

 

Tänään olen...

... alkanut sisäänajaa nahkakenkiä. Auts, rakkoja.

... syönyt taas makaroonia ja voita. Ihan oikeasti, hiilareita ja hyi hemmetti. Antakaa hyviä ruokavinkkejä...

... käynyt kirpparilla. Tein mahtavia löytöjä! Olin niin iloinen että melkein tanssin. Kaiken lisäksi kirpparin radiosta kajahti vielä ilmoille Daft Punkin Get lucky. Ihan oikeasti oli pakko vähän heilua...

Ihana kesämekkoni. Tämä ylläni juon varmasti maailman parhaimmat piknik-punaviinit. Laitan siitä heti kuvan kun se on ylläni!

...lähettänyt taas vaihteeksi runsaasti työhakemuksia. Huonolta näyttää kesätyöni kesällä 2013..

... tehnyt ylioppilasjuhlieni kutsuja. Toivottavasti nyt sitten pääsen ylioppilaaksi, näin nimittäin sen verran vaivaa noihin kortteihin. Perkule.

On ollut ihan tylsä tiistai. Se on kulunut nopeasti. Olisimpa tehnyt jotain hyödyllistä tänään. Mutta kyllähän minä teinkin!

Eipä minulla ole mitään erikoista kerrottavaa tästä päivästä. Sen sijaan eilisestä maanantaista voisin mainita vielä yhden asian. Ajelin nimittäin eräällä pihatiellä autolla. Pysähdyin, sillä joku jonne oli kaatunut pyörällä siihen keskelle tietä. Vastakkaisella kaistalla ajeli auto, enkä päässyt ohi tästä tiellä makaavasta jonnesta. Jonne ei vissiin ymmärätänyt elettä, sillä tuskin itse omisti minkäänlasita ajokorttia, kun pyörälläkin ajaessa oli kaatunut keskelle tietä. Se hemmetin jonne itkeä pillitti keskellä sitä ajorataa, kavereiden naureskellessa ja hyöriessä hänen ympärillään. Olisin voinut ajaa ohi, mutta en sitä tehnyt. Olisin myös voinut auttaa hänetylös maasta,mutta en sitäkään tehnyt. Nimittäin tämä tulevaisuuden Suomen pelastaja-jonne nosti minulle keskisormen pystyyn ja huuteli vittua, jota minun pitäisi haistaa...

Nousin autosta ja konsultoin tätä jonnea vähän, tuloksetta varmastikin. Mutta pointtini on se, että kuka näitä urpoja kasvattaa? Näitä urpoja, jotka eivät osaa ajaa polkupyörällä, mutta ajavat kuitenkin ja ilman kypärää ja sitten ajaessaan kaatuvat keskelle ajorataa eivätkä liikauta persettään siitä suuntaan tai toiseen oman turvallisuuden edistämiseksi. Ehkä tämäkin on jokin luonnon kiertokulku, mikä karsii huonot yksilöt pois joukosta. Hyvä. Minä vannon, että minun lapseni eivät tule olemaan häpeäksi ikäluokalleen, perheelleen, ystävilleen, kotipaikkakunnalleen, Suomelle, Euroopalle eikä koko maailmalle.

Kiitos, olen puhunut.

Hyvää loppuiltaa. Katsokaa vähän jääkiekkoa. Siellä on tiukka peli.

Ja tervetuloa uusi lukijani! :)

Raindrops keep fallin' on my head

Palataan hetkeksi maanantaihin. Sellaiseen maanantaihin joka oli maanantaista maanantain, joka muistutti minua millaisia maanantaiden (?, onko se taivutettu oikein?) pitää olla. Touhukkaita.

Heräsin aamulla aikaisin. No en. Edelleenkin olen työtön opiskelija kevätlomallaan abivuonna, enkä herää aikaisin. Noin klo 11.30 raotin silmiäni ja tunsin auringon säteiden raiskaavan verkkokalvoni. Oli siis aika herätä.

Olin suunnitellut että maanantaina käyn lunastamassa syntymäpäivälahjani. Sellaisen korun, jotaolen tarkkailut viimeaikoina... Sain sen!

Rakkaaniosti minulle syntymäpäivälahjani viimeisen osan: hopeisen kaulaketjun, jossa riipuksena on hopeinen haukku.

Tältä se näyttää kaulassani:

Koira siksi, kun eläimet ovat niin kivoja. En tiedä minkä rotuinen tuo riipuksen haukku on, mutta se on silti koira, ja eläin, ja se riittää minulle. Eläinfiguurit ovat mielestäni hauskoja ja lapsellisia. Siksi tällaisen "aikuisen" kaulassa killuva koira on ihan höpöä. Mutta se on nyt minun haukkuni ja kannan sitä kaulassani säihkyen. Ja kiitollisena, kun minulla on niin ihana rakas.

Kultakaupasta suuntasimme rakkaani kanssa ravintolaan syömään. Oikeastihan meidän pitäisi säästää rahaa tulevaisuuden suunnitelmia ajatellen, mutta humputtelemme vain.  No ei nyt pari kympin pastaa ole niin suuri menetys. Kävimme hei ravintola Mamma Mariassa!!! Se on ihan paras paikka Lahdessa. Se on, ihan oikeasti, aito italialainen ravintola. Jenkilökunta on varmaan oikeasti kotoisin Italiasta. Tai niin voisi ainakin päätellä suomenkielen osaamisen perusteella. Henkilökunnan jäsenet huutelevat toisilleen ravintolan toiselta puolelta, juoksevat vaihtorahojen kanssa ympäri ravintolaa, ja jakavat pikkuasiakkaille tikkareita. Tunnen itseni aina kovin tervettulleeksi astuessani ovista sisään..

Ikäväkyllä Mamma Maria on aina ihan hemmetin täynnä. Suosittelen pöytävarausta. Ja toinen ikäväkyllä: en ottanut yhtään valokuvaa ravintolasta. Lupaan vielä joskus tehdä oikein super-katsauksen ravintola Mamma Mariaan.

Maanantaihini, joka muistutti minua perinteisestä maanantaista, sisältyi myös mm. mummolaa ja mutakakkua, vesisadetta ja suuri sammakko. Ja höpöttelyä rakkaani kanssa. Ja hieman naureskelua. Tai aika runsaasti itseasiassa. Ja vähän mököttelyäkin.

Tällaiset päivät ovat kivoja. Näitä lisää, kiitos.

Hyvää äitienpäivää

Kyllä sen kaikki tietävät mikä päivä tänään on vaikkei sitä saisikaan juhlia.. Minulla on onneksi pari mummoa ja äiti, joille saatoin antaa valkovuokkoja.

Meillä on ollut tapana tehdä äitienpäivän kierros. Viimevuosina tämä tapa on vähän jäänyt mutta tänään taas toimin tapamme mukaisesti siskoni kanssa. Ja isän.

Kun meillä päin lähes kaikki sukulaiset asuvat Päijät-Hämeessä, tai ainakin Etelä-Suomessa, niin on äitienpäiväkierros helppo tehdä. Käydään siis onnittelemassa kaikkia mummoja ja äitejä ruokapöydän kautta. Kierroksemme alkoi Hollolan mummolasta.

Siellä saimme syödäksemme  lohkoperunaa ja broileria (pekoniin käärittynä ja aurinkokuivattu tomaatti-juustolla täytettynä) ja kanttarellikastiketta. Nam. Siihen vielä piimäjuustoa ja graavilohta.

Jälkkäriäkin tietty oli. Mutakakkua ja kahvia ja pullaa ja mustikkapiirakkaa. Mummo (=mamma) oli noussut klo 8 aamulla valmistamaan lapsilleen ja lapsenlapsilleen ruokaa. Hyvä mamma!

Kierros jatkui Lahden mummolaan, Riihelään. Oikeastaan vain siksi, että minun piti hakea sieltä pyöräni, jonka olin jättänyt koirahoitolaan (siis se Papu-juttu). Siispä samalla morotettiin vähän toista mummoa ja äitiä. Ja jälkiruokapöydän kautta.

Olimme Papun kanssa pukeutuneet ihan sävy-sävyyn.

Pikkusisko Sara, jonka minä stailasin. Ei sovi pääkallopaidat äitienpäivään. Olen sitä mieltä.

Hollolan mammaa huvitti, sillä minulla oli ylläni hänen vanha hameensa. Sain tarkennuksen aikakauteen, ja se onkin peräisin 80-luvulta. Sain kehuja ja tein hameen entisen omistajan iloiseksi. Kivaa. Tuli hassu olo.

Sellainen äitienpäivä. Olen tosiaan nyt kotiutunut sieltä hoitohauva Papun luota. Hän ei enää tarvitse minua, sillä hänen omat hoitajat saapuivat jo Portugalista, jossa olivat lomamatkalla. Tänään kuitenkin siellä Riihelässä nähtiin. Se oli iloinen jälleennäkeminen.

Myös naapurin rouva antoi palautetta kun keräsin valkovuokkoja ruusupusikosta. "Etkö metsästä löytänyt?" Sanoin että en, kaikki on kerätty. Eikai se haittaa jos poimin tästä kymmenen kukkaa. Sain vastaukseksi nyrpeän naaman mutta toivottaessani hyvää äitienpäivää, muuttuikin rouvan ääni kellossa.

Kaikenlisäksi kulkiessani pihapiirin läpi, joku lapsi siellä karjaisi perääni: Kuka sun nimi on? Olin ihmeissäni, ettei lapsi ollut oppinut puhumaan suomea. Saattoihan se olla ulkomaalaistaustainen mutta lapsen sanavalinnat hämmästyttivät minua silti niin, etten edes tajunnut vastata. Mietin vain että täh, opettakaa tuolle suomea. Mutta lapsihan hänkin vasta oli. Ei kukaan ole seppä syntyessään.

Mutta nyt. Teille kaikille äideille, hyvää äitienpäivän viimeisiä hetkiä. Olette kyllä kovia mimmejä kun puserratte tänne maailmaan lisää isiä ja äitejä. Tai jotain..

Hauskaa äitienpäivää! 



Ja hei, teretulemast, uusi lukija! 

Puin tänään vaatteet

Tai oikeastaan eilen. 


Mummon vintiltä hame. Peräisin jostain 60/70-luvulta. Nahkaa. Minun mitoituksella.

No nyt jos palaamme eiliseen asuun, niin palataan nyt koko eiliseen päiväänkin oikein kunnolla:


Ai että oli nannaa kävellä eilen illalla Riihelän Siwaan tuo hame päällä ja kääntää ihmisten katseet kummastuksesta.  Ilmeisesti nahkahameet ovat yleistyvä ilmestys, mutta eivät liian yleisiä. Varsinkaan tuollaiset maksimittaiset.

Ihanaa oli myös kuunnella kesän ensimmäistä ukkosta. Ja maistaa Fosterssia, jossa on sitruunaa. Ja kerätä voikukkia ja syödä lämpimiävoileipiä ja kalakeittoa jossa oli hiekkaa. Ihana päivä tuo eilinen. Kiitos eilisestä, Elämäni. -Olehyvä, se vastaa mahtipontisella äänellä.

Yövieras

Täällä hoitolassa, kun koiraa hoitelen, minulla on käynyt muutamia yövieraita. Eilen luokseni saapui pienin pikkusiskoni. 

Ennen ei olekaan ollut tällaista tilaisuutta, että sisko on siskon luona hoidossa. Nyt oli, ja villiähän se oli. Ei pientä siskoa jännittänyt yhtään, kuulemma.

Pikkusisko sai kynsiin vähän hopeista kynsilakkaa, masuun jäätelöä ja minusta leffaseuraa ja leikkikaverin. Katsoimme Niko lentäjänpoika -elokuvaa. Siinä sivussa maistui sipsit ja yksi karkki. Aika kova juttu oli myös heppaleikki. Pienellä siskolla oli lemppariponit mukana ja hän halusi leikkiä samaa leikkiä, jota leikimme viimeksi kohdatessamme. Myös Papu-koira otti osaa leikkiin...

Etlarista saa väsättyä näppärän karsinan/tallin teipin avulla.

Juu. Papu otti osaa leikkiin ja eliminoi viholliset. Piti sitten alkaa leikkimään lääkäriä ja määrätä sairaslomaa leijonalle.

Iltasaduksi luin pikkusiskolle sarjakuvakirjaa. Oli vähän iltasatutaidot ruosteessa. Kun sarjakuvakirjanen oli luettu, niin piti kertoa vielä yksi satu. Kerroin pienelle siskolleni sadun kolmesta kilipukista, jonka muistan omasta lapsuudestani. Pikkusisko ihastui satuun niin paljon, että pyysi minua kirjoittamaan sen hänelle muistiin (vaikka lukutaidosta ei ole tietoakaan). Pikkusiskon nukahdettua isosisko alkoi työstämään muistivihkoa kolmen kilipukin sadusta. Piirtelin ja kirjoittelin kello yhteen asti yöllä. Aamulla pieni sisko olikin iloinen.



Seuraavana päivänä sitten Papun aamulenkillä keräsimme perinteiset valokvuokot. Löysimme myös mahtavan leikkipaikan lähimetsästä. Metsästä löytyi myös paljon muuta kummallista ja ihmeteltävää.

Uusi leikkipaikka ja "portti"

Pikkusiskoni... Vastahan hän putkahti tähän maailmaan, pienenä ja punaisena rääpäleenä joka kiljui ja rääkyi... Nyt hän repii maitohampaita rautahampaiden tieltä ja tunnistaa västäräkin pihamaalla ja laskee englanniksi yhdestä kymmeneen. Ja juo kokista.