Viikinkien voisulaa ja hallusieniä

Lahdessa oli joskus Vesijärvenkadulla sellainen musiikkiliike kuin Komppi. Mutta ei ole enää, koska musiikkiliike sai väistyä viikinkiravintola Haraldin tieltä. Sitten se musiikkiliike katosi koko Lahdesta.

Se viikinkiravintola Harald on nyt muutaman vuoden siinä Vesijärvenkadulla ollut, mutta olen aina karttanut kaukaa, koska kaikki sympatiani on musiikkiliike Kompin puolella (koska olin siellä tet-harjoittelussa keväällä 2010). Harmittaa vieläkin, koska liikehuoneisto oli vuosikaudet musiikkiliikkeenä, mutta sitten se sai väistyä ketjuravintolan tieltä.

Niin tosiaan, olen siitä päivästä asti vihannut viikinkiravintola Haraldia ympäri Suomen. Ehkä typerää, mutta ihmiset ovat typeriä. Ajattelin, etten koskaan aio taloudellisesti tukea tuota typerääketjua. Kuitenkin eilen sunnuntaina anoppini vei oman merimiehensä, minut ja rakkaani sinne syömään. Pakkohan se siinä sitten oli, en voinut vastustella.

Hieman haikeasti muistelin, kuinka ravitolan ovesta astelin joskus musiikkiliike Kompin sisätiloihin ja sieltä astelin takahuoneeseen viemään takkia naulaan. Mutta en enää. Hitto. Nyt kummastelin seinille ripustettuja kirveitä ja miekkoja ja tarjoilijoita joilla oli "keskiaikaiset" mekot ja essut päällä. Puhuivatkin jotain ihme murretta, minkä oli vissiin tarkoitus muistuttaa jotain viikinkikieltä. Ei uponnut minuun.


Olin kovin nälkäinen ravintolaan astellessamme joten kaikki se viikinkihössötys ja -mössötys sai minut entistä vihaisemmaksi Harald-ketjua kohtaan. Juomalasitkin oli jotain hemmetin savikippoja..

Tähtitaivas ravintolan katossa.

 Viikinkitarjoilija toi meille menut ja hössötti jotain viikinkikieltä siihen päälle. Mitä hittoa oikeasti? Rakkaani nauroi perseensä irti, mutta minä koin lähinnä myötähäpeää. Tuollaisen puheen vastaanottaminen tarvitsee ehkä tietynlaisen roolin tai mielentilan, mutta vihaiselle ja nälkäiselle epäviikingille se ei täysin auennut.

Alkupalaksi varrasleipää ja voisullaata.

Menukin oli täynnä jotain viisasten viiniä ja shamaanien hallusieniä ja tervajäätelöä. Viikinkien ruokalista siis. Itse tilasin jotakin härkää tuhkajuusto-kuorrutteella (?!) ja viikinkien kilpiperunoilla (!?!?!). Olin niin skeptinen, etten voinut ollakaan.


No sitten. Suuret annokset tuotiin eteemme. Tuoksuttelin. Härkäpihvini oli aika hyvä medium. Ja ihan kauniisti se oli aseteltu siihen lautaselle. Mutta ensimmäinen puraisu härkäpihvistä - kera viisastenviini-kastikkeen, tuhkajuuston ja kilpiperunoiden - meinasi räjäyttää aivoni pellolle. Parasta pihviä, jota olen koskaan syönyt.

Ei hitto oikeesti, n-i-i-n  h-y-v-ä-ä.

Pihvi oli melko murea, hemmetin maukas ja niin mehukas. Siihen vielä hiton maukkaat lisukkeet päälle (juurikin ne kilpiperunat ja hunajaiset vihannekset). Tuo ateria oli niin maukas, että minun on pakko päästä syömään se vielä toiste. 

(Minun täytyy tähän väliin vielä mainita, että tavallaan inhoan pihvejä...[mitäpä en inhoaisi]. Minulla on kautta aikain ollut niin huonot kokemukset kaiken maailman ABC-huoltoasemien lehtipihveistä ja voinapeista, että olen aina ravintolassa tilannut pastaa. Siksi olen niin skeptinen pihvejä kohtaan, koska yksikään pihvi maailmassa ei ole vielä täyttäny toiveitani pihvien suhteen. Mutta tuo härkäpihvi se oli, se minun pihvini.)

Tässä anoppini vuohenjuustobroileri kera viikingin rään (ei oikeesti).

Ahmin ateriani kitusiini ja lopetin ruokailun ensimmäisenä ruokakunnastamme, vaikka olen pienikokoisin ja -mahaisin. Ah, se oli niin hiton maukasta.

Tässä kohtaa en enää vihannut Harald-ravintolaa. Aloin jo itsekin huvittua tarjoilijoista, jotka puhuivat villisioista ja miekoista ja tarjoilivat hunajaista viikinkiolutta. Miten se menikään, hyvä ruoka, parempi mielikö?
 

Tässä on anoppini merimiehen (minun "appiukkoni") lohi kera perunapannukakun.

Laskun yhteydessä tuli vielä Harald-suklaata. Ihan hyvän kokoinen palanen, noin niinkuin suupalaksi. Mutta kun se maistuu siltä, ah, niin ihanalta suklaalta, jota tulee joulukalenterin luukuista, niin olisi sitä pitänyt olla vähintään neljä palaa ruokailijaa kohden.

Poistuessamme saimme vielä mukavan "nähkäämme" huudon peräämme ja vilkutukset. Sellainen ol' se ravintola.

Kaikinpuolin, onhan tuollainen duunipaikka aikamoista heittäytymistä työntekijöiltä. Pukeudut ja puhutkin teeman mukaisesti. Kaikki ravintolan yksityiskohdat seiniä myöten ovat viikinkiteeman mukaiset. Seinämaalauksia ja kirveitä, ym. Mutta parasta oli kuitenkin se ruoka. Olen taivaassa.

Voin suositella. Mutta en Lahden ravintolaa, koska se jyräsi tieltää legendaarisen musiikkiliikkeen. Olen puhunut.

Ps. Ravintolassa soi sellainen hieman huomiotakiinnittävä irkku-musiikki.

Pps. Minulla ei ole muuta kerrottavaa sunnuntaistani (kuin ehkä se, että ajoin taas 120 km/h ja vielä 20 kilometriä väärään suuntaan) koska päiväni pyöri ainoastaan tuon pihvin ympärillä.