Kaalikääryleet ja omenapiirakka.
Eräänä syyskuisena aamuna (10.9.) heräsin väsyneenä, mutta innokkaana; tiesin, että minulla oli missio.
Missioni oli yllättää rakkaani. Yllättää oikein todella.
Yhteenmuutto on muuttanut paljon asioita, niin negatiivisesti ja positiivisestikin. Elo Tampereella on ollut yksitoikkoista ja helppoa. Siispä yksitoikkoiseen ja helppoon arkeen piti saada vähän jännitystä.
Olen jo kauan haaveillut yllättäväni rakkaani aterialla. Oli siis aika tuoda arkeen vähän jännitystä ja yllätystä.
Rakkaani lempiruokiin lukeutuu kaalikääryleet. Kautta aikain kaalikääryleet ovat olleet merkki taitavasta kokista, maltillisuudesta ja täydestä masusta. Sopiva haaste minulle. Kykenisinkö minä tekemään maukkaita kaalikääryleitä, joista olen vain uskaltanut hauraimmissa unelmissani unelmoida ja joita olen maistanut vain isoäitien ruokapöydissä? Challenge accepted.
Challenge alkoi aikaisella nousulla noin kello kymmenen aikaan aamulla. Tiesin ettei aikaa ollut hukattavaksi. Pöydän tuli olla katettuna kello 14, jolloin rakkaani saapuisi näkäisenä opiskelun parista. Minulla oli siis neljä tuntia aikaa.
Kello 10.30
Istun rauhallisena sohvalla ja katson ostos-tv:tä. Tuijotan myös facebookin etusivua ja etsin netistä mukavia toteuttamisen arvoisia reseptejä. Löysin mm tämän ja tämän. Challenge sai hyvin tuulta purjeisiinsa.
Kello 11.00
Alan valmistautua. Pesen hampaat ja puen ylleni mukavat vaatteet, jotka eivät häiritsisi challengea. Noniin, nyt on valmista.
Kello 11.05
Hetkinen, muutama olennainen asia jäi selvittämättä. Mikä olisi paras mahdollinen kaali kaalikääryleisiin ja sopiiko tavallinen riisi täytteeksi? Asia ei selvinnyt googlettelemalla, joten oli pakko toimia perinteisesti: lähetin tekstiviestin alan ammattilaiselle, mammalle, ja kysyin mitä tehdä. Vastaus lähetettiin sienimetsästä, ja minä olin onnellinen.
Kello 11.10
Lähdin polkemaan Tunturi Ponillani kohti Kalevan S-markettia. Aika alkoi uhkaavasti uhata challengea, joten aikaa ei ollut hukattavaksi. Ripeästi kaupasta kassiin kaali, riisi, jauheliha, puolukkahillo ja suihkusaippua* (* ei käytetty kaalikääryleiden valmistamiseen).
Kello 11.50
Istun taas kotisohvalla. Tutkiskelen reseptejä. Otan challengen entistä rankemmin; aion kaalikääryleiden ohella valmistaa myös omenapiiraan. Ilmarinkadun Siwasta sain onneksi loput ainekset challengeen (mm kaneli ja vehnäjauhot, omenat kävin itse poimimassa Litukanpuistosta äidin ja pinen siskoni kanssa, siitä lisää myöhemmin).
Kello 12.00
Nyt on aika tarttua haasteeseen kaksin käsin. Kaali pataan porisemaan, läskit pannulle tirisemään ja tietokone lataukseen ja reseptit vertailuun. Sipulin pilkkominen oli niin rankkaa, että minun täytyi tehdä se parvekkeella.
Kello 12.30
Kaalikääryleet ovat kovan työn jälkeen uunissa. Ne ovat niin kauniita. Kuin pieniä vihreitä vauvoja, tai kapaloita.
 |
| Kuten näet, ne ovat aika lutuisia. |
 |
| ;_; |
Kello 12.35
Rentoudun hetkeksi. Vertailen omenapiirasreseptejä. Valitsen parhaimman ja käyn tuumasta toimeen.
Kello 13.00
Alan valmistaa omenapiirasta. Keräämistäni 10 omenasta käytän 2 ja loput jäävät jääkaappiin mätänemään. Kaalikääryleet näyttävät huolestuttavasti raaoilta. One hour to go, ehtivätkö pienet vihreät lapseni kypsyä kauniin kuultaviksi ennen muruseni saapumista? Tunnelma tiivistyy ja alan panikoida. En pysy aikataulussa!
Kello 13.30
Omenapiiras menee uuniin. Kääryleen ovat edelleen kirkkaanvihreitä. Mitä teeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeen?
Kello 13.45
Rakas soittaa. Hän haluaa että lähden hänen kanssaan heti Giganttiin. Sanon, että heräsin juuri ja olen vielä yöpaidassa, tai jotakin sellaista. Hänen täytyy tulla kotiin. Hän ilmoittaa olevansa pian kotona. Omenapiiras on valkoinen ja kääryleet vihreitä. Hengittelen paperipussiin ja juoksen ympäriinsä ja yritän keksiä ratkaisua challenge-ongelmaan: se ei onnistu.
Kello 14.00
H-hetki lähestyy. Rakkaani on kymmenen minuutin sisällä kotona. AI NIIN PERUNAT!!! Onneksi koko kämppä on kuuma kuin hella kuutosella, joten aikaa ei huku.
Kello 14.10
Ovi käy, olen liikkumatta keittiössä ja kuuntelen, onko challenge onnistunut. Kuulen sanat: mikäs-täällä-haisee-tai-siis-tuoksuu. Tässä kohtaa naamani vääntyi muikeaksi ja challenge oli ainakin osittain onnistunut.
Kello 14.11
Rakas astelee keittiöön. Hän näkee ainoastaan AIVAN MIELENVIKAISEN tiskivuoren ja kiehuvat perunat. Hän kysyy: mitäs täällä tapahtuu? Ja minä vastaan: ei mitään.
Kello 14.12
Rakkaani ei katsahda uuniin. Hän ei siis käsittänyt että miellyttävä tuoksu ei ole peräisin perunoista, vaan jostakin aivan mysteerisestä lähteestä. Avaan uunin katsahtaakseni, kuinka kääryleet voivat. Piiras on vielä raakaa, mutta kääryleet alkavat muistuttaa jo ihan oikeita kaalikääryleitä. Olen niin onnellinen.
Kello 14.13
Rakkaani tajuaa juoneni. Hän on onnesta soikeana. Niin minäkin. Kääryleet alkavat olla kypsiä ja niin myös piiras. Kaikki on täydellistä.
Kello 14.15
Pöytä on katettu. Kaikki on kypsää ja kaikki ovat nälissään. Kaikki on edelleen täydellistä.
Kello 14.16
Maistamme kaalikääryleitä. Makunystyrämme, tajuntamme, kielemme, hampaamme, silmämme, huulemme ja aivomme räjähtävät.
Kello 14.30
Olemme ahmineet vatsamme pulloleen kääryleitä. Emme jaksa syödä omenapiirasta. Rakas on kylläinen ja onnellinen. Kaikki on täydellistä.
Onnistuin. Tätä tunnetta en ole koskaan tuntenut. Tunsin tuona hetkenä jotain aivan mieletöntä, kun tajusin oikeasti tehneeni aikuisen aterian. En tiedä mitä se oli, mutta se oli mieletöntä. Ainutkertaista.
 |
| Tämä on kaunein kattaus jonka olen koskaan kattanut. |
Tämä kaalikääryle-omenapiiras-cahllenge oli elämässäni niin mittava kokemus, että se ansaitsee vähintäänkin näin suuren muistiinpanon. Olen vieläkin niin onnellinen kun muistelen tätä päivää, ja katselen näitä kuvia. Loppuun vielä kuva puluista jotka viettävät yönsä tuuletusparvekkeella. Kuva on otettu kauan sitten, mutta nyt oli hyvä hetki lisätä se.
Nyt hyvää maanantaita kaikille. Kohta taas töihin tai kouluun, tai minne lie elämä vie. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin ja yrittäkää selvitä rankasta viikonlopusta.
Terveisiä Tampereelta ja tervetuloa, uusi lukija! ^_^
