...auenneet.
Tuntuu, kuin tarkastelisin elämää ja maailmaa nyt uusin silmin.
Silmäni ovat auenneet.
En enää kulje kulmat kurtussa. Tuntuu, että olisin pitkään kävellyt sellaisessa kylmässä tihkusateessa, joka kastelee silmälasin linssit läpäisemättömiksi, rypistää otsan ja kurtistaa kulmat. En nähnyt mitään, ja sekös ärsytti. En tehnyt havaintoja, kun en nähnyt. En ymmärtänyt, kun en nähnyt.
Näen nyt paremmin. Otsani on sileä, silmäni ovat vilkkaat ja silmäkulmissani jatkuvasti pienet rypyt. Sellaiset rypyt, jotka ilmestyvät jokaisen hymyilevän kasvoille. Näen tarkasti kaiken oleellisimman. Teen havaintoja. Ehkä ymmärrän paremmin maailmaa.
Silmäni ovat auki. Sulkeutuivat hetkeksi, mutta nyt näen taas.
Näen rakkautta.
Näen iloa.
Näen mahdollisuuksia.
Näen kaikkea kaunista.
Näen itseni.
Onnellisena.
Kauniina.
Vihdoin.
Tästä on täydellistä jatkaa. Iltavuoroon tosin, mutta kuitenkin.
Kun tiedän, että tuskin enää eksyn.
Niin tässä on hyvä olla.
Tällä polulla.
Juuri tähän suuntaan.
Juuri näin.
