Luulin, että astuttuani ulos koulun ovesta hihkun onnesta ja olen riemuissani. No en ole. Tuntuu kummalliselta. Stressi ei hellitä, sillä olen oikeasti peloissani siitä, saanko sitä valkoista lakkia vai en. En siis osaa nauttia täysillä tästä vapauden tunteesta. Höh.
Mutta tänään iltapäivällä kuljeskellessani Lahden kujilla myymässä kirjojani poikkesin samalla erääseen hattuliikkeeseen. Mitä ihmettä, ikinä en ole ollut hattuliikkeessä. En oikeasti ole tajunnut, että sellaisiakin liikkeitä on, joissa myydään vain hattuja. Tai tottakai olen tajunnut, mutta en tiedostanut, kun en ole koskaan sellaisessa käynyt. Mutta nyt kävin ja tunsin itseni siellä ihan aikuiseksi kun sovittelin hattuja (?). Myyjä kantoi vinhaan tahtiin toinen toistaan koreampia ja kuvailuuni sopivia hattuja ja asetteli ne mukavasti päähäni. Oli se vain niin kummallista, olo oli kuin prinsessalla. Koko putiikki täynnä erilaisia ja uuniikkeja hattuja, ja minä sain valita niistä yhden itselleni sopivan.
Kyselin sitten hieman liikkeen historiasta. Myyjä kertoi liikkeen olleen Lahdessa jo 62 vuotta! Oi, saatoin jo haistaa liikkeessä muinoin havisseet 100 markan setelit ja parketissa kopisseet korot. Sitten myyjä sanoi että ensi kesänä lopetetaan liike.
Siis hetkinen, 62-vuotias hattuliike lopetetaan? Ymmärtäähän sen, eihän hatuille ole enää samanlaista kysyntää kuin ennen. Mutta sydäntäni riipaisi niin paljon. Kaikki ne vuodet ja asiakkaat ja hatut. Minun puolesta kaupunki saisi tukea tällaisia kulttuurihistoriallisia liikkeitä! Hyvästi hatut, hyvästi vanha Lahti. Senkin liikkeen paikalle tulee varmaan joku Gina Tricot...
Olin surullinen, ja päätin ostaa hatun. Hyvän hatun ostinkin.
"Nuuskamuikkusen hattu" on sen nimi. Itse sen "keksin", sepä vielä puuttuisikin jos jokaisella liikkeen hatulla olisi oma nimi. Aitoa villaa. Käsin tehty. Hintaa 19 euroa (ilman liikkeen loppuunmyynti-alea hintaa olisi ollut 64 euroa). Tulin hyvin iloiseksi, kun sain laittaa vähäisetkin roposeni noin ihanan putiikin kassaan. Kunpa ehtisin käydä vielä uudelleen ennen kuin lappu laitetaan luukulle. Minulla ei vain ole kovin tarvetta hatuille.. Voisitkohan sinä käydä tukemassa ja piristämässä liikkeen viimeisimpiä päiviä ja hakemassa itsellesi jonkin oikein upean hatun, joka perityisi lapsesi lapsen lapsen lapsen lapselle? Siis Lahteen! Mariankadulle! Hattuliike!
Mutta nyt...
Minun urani Hollolan lukiossa on loppu. Juhlistin sitä jo oluella, nyt punaviinillä. Maanantaina.. Saatan juoda tuon kahden desilitran punaviinipullon myös surrakseni eilen hajonnutta jalustaani, huonoa koulumenestystäni ja hetki sitten rikkoutunutta rakkainta kaulakoruani. Eiköhän tämä tästä. Onhan minulla sentään uusi uniikki hattuni. Nautin siis viinistä, hattu päässä ja muistan olevani onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti