Töölö kutsuu meitä

Haru muutti sulhonsa kanssa Töölöön. Tiedänkin, missä Chiko, Naruto ja Haru kokoontuvat tästedes.

Lähdin maanantaina Helsinkiin tapaamaan erästä hääparia, jolle olen lupautunut hääkuvaajaksi. Ihana pari. Kiitos kun pyysitte minut Helsinkiin tapaamaan teitä, muutoin olisin jäänyt ilman näitä seuraavia kokemuksia, ja elämäni olisi nyt huomattavasti neutraalimpaa.

Matkustin nimittäin ensimmäistä kertaa metrolla. Ihan yksin. Olin pulassa. Piti kysyä Helsingin rautatieaseman vartijoilta, kuinka ostan metrolipun. Sitä se teettää, kun maalaisjuntit matkaavat suureen kaupunkiin.

Metrolla matkasin Kulosaareen. Ensimmäistä kertaa metrolla matkustelin, ja vielä sellaiseen paikkaan, jossa en koskaan ollut käynyt. Kun olin saanut lippuni ja metro kaahasi asemalle niin istuuduin kylmän viileästi jonkun paikallisen naisen viereen, kuin itsekin olisin ollut paikallinen. Ilmeeni ei värähtänytkään. Todellisuudessa sisälläni hihkuin pieni naurava kolmevuotias vuoristoradassa. 

Ensin oli pimeää, oli Sörnäinen. Sitten tuli valoisaa, ja olikin pian Kulosaari! Oli se niin hauskaa. Näkyi vettä ja kiireisiä hesalaisia kaahaamassa Audeillaan. Ja minä istuin reppu selässä ensimmäistä kertaa metrossa, kylmän viileästi, kuin mikäkin konkari.

Hääparista ei sen enempää. Saatampa sitten julkaista hieman kuvia tännekin, jos tuleva aviopari antaa luvan. Mutta ihania he ovat. Ja kuljettivat minut Fordillaan Töölöön. Iinan ja Tatun luokse (pahoittelen tässä nimesi paljastumista, Tatu).

Mul oli kuoharit messis ja aurinkolaist päässä. Sit vaa Alepan ja kiinalaisen raflan kautta Oopperatalon puistoon piknikille ja istumaan hanhenpaskaan.

Iina, Tatu, kuohuva, kesäinen Helsinki ja hanhenpaska. Hieno kombo. Varsinkin kun ensimmäisinä mainitut tekijät ovat väsyneitä muutosta ja eripuraisia. No ei siinä mitään. Eivätpä olleet sitten enää, kun Saana saapui. Sitten bileet pystyyn.

Se ilta jääköön muistoihimme. Ne mustelmat jääköön ihoomme vielä viikoiksi, mutta se ilta jää varmasti mieleemme ikuisesti. Ja kameran muistikortillekin toistaiseksi, kunnes poistan kuvat, jotka ovat kaikki julkaisukelvottomia. Iina, Saana ja Elina ottivat Töölön haltuun, ja yksi meistä oksennusämpärin, lipputangon ja pastillit. Ja ainiin, kaksi meistä yhdet korvakorureijät rikkaampana. Terveisin Lävistäjä-Elina, aina palveluksessanne.

Tyttöjen lävisteyt korvat.

Tiistai aamu valkeni hämärissä merkeissä. Kerrattiin illan tapahtumakulku ja katseltiin valokuvia. Paistettiin patonkia ja juotiin vettä. Sitten tytöt lähtivät valloittamaan Helsingin keskustan ja mäkkärit.

Lempparitytöt kesässä.

Kierreltiin ja kaarreltiin vähäsen. Tarkoituksena oli myös shoppailla vähäsen. Minä löysin Killin ja bilepaidan. Saana korvakorut, sellaiset huomaamattomat, jottei tarvitse irtisanoutua.

Lähdin maalta kaupunkiin, näissä vetimissä.

Killi päässä.

Shoppailtiin myös ruokaa. Jäätelöä, hamppareita, vettä ja salaatteja. Musatalon nurmella sitten syötiin salaatteja ja otettiin kuvia. Tietysti myös nauroimme mahalaukut kippurassa ja vedet silmissä. Sellaista se on, olla nuori ja eloisa ja onnellinen.

Iina ja caesar-salaatti.

Saana ja savulohi-salaatti.

Iinan kenkä ja jokirapu-caesar-salaatti.

Hauki. Iinan ottama modernin taiteen valokuva.

"Näet julkimon"

"Kaivatte nenää"

"Luette lehdestä surullisen uutisen"

"Teillä on Killit  päässä"

"Sinulla on salaisuus"

Etsi Killi.

Lopulta palasimme Töölöön, leikkasimme Iinan hiuksia, nauroimme vähän, söimme jäätelöä, pakkasimme kamat ja sitten Saana ja Elina lähtivät vaeltamaan kohti Lahtea. Elina oli typerä, kun kuvitteli Helsinki-Lahti klo 20.43 olevan tyhjillään ja suostutteli Saanaa vaihtamaan paikkaa pois lipunmyyntivaunusta. Siinähän seisoa jöpötimme sitten melkein koko loppumatkan. Ja sitten vielä yksille jätskeille Hollolan ABC:lle. 


Mutta elämä on kokemuksia täynnä. Pieniä ja suuria, kivuttomia ja kivuliaita. Sumuisia ja kristallin kirkkaita, kosteita ja kuivia. Mutta tämä minun "viikonloppuni" Helsingissä Saanan, Iinan ja Tatun kanssa oli taas jotakin sellaista, jonka vuoksi joku voisi vaikka tappaa. Rakkaat ystävät, edessä avautuva uusi ja tuntematon maailma, nuoruus ja viinit ja ei huolta huomisesta. Jotkut voivat vain kuvitella ja haaveilla, mutta minä olen onnekas, että saan muistella. Olen niin iloinen, että olen tätäkin pientä ja humalaista kokemusta rikkaampi. Ihanaa, kun saan tuntea nahoissani sen, että elän.


Tytöt, ensiviikon tiistaina uusiks, koska Saanalla alkaa työt keskiviikkona vasta klo 16. Deal?


Ps. Olen yhteiskunnalliselta statukseltani nyt työtön. Ensimmäisenä työttömyyden päivänäni tuhlasin rahaa ja ryyppäsin. Mitä sitä muutakaan voi?


Nauttikaa kesästä.

Terkkuja killiltä ja sormen karvoitukselta.