Pitkästä aikaa kerron teille tarinan. Ei miesmuistikaan riitä muistelemaan, milloin viimeksi kirjoitin teille tarinan.
Tämä tarina sattui viimeviikolla, kun olin toimettomana. Ajttelin kuluttaa aikaani, ja menin pitkästä aikaa kameran ja Hemmon kanssa ulos (Hemmo ja kamerani ovat toki päässeet molemmat elämänsä jokaisena päivänä ulos, mutta siitä on jo tovi, kun he yhdessä ulkoilivat).
Sää oli helteinen ja Hemmo oli tuskissaan. Ajattelin viedä hänet uimaan (Hemmo ei osaa uida kovinkaan hyvin, koska hänen ruumiinrakenteensa ei sovi uimiseen, hänen omasta mielestään. Siksipä hän ei myöskään ymmärrä kuinka ihanasti viileä vesi viilentäisi kuumana kesäpäivänä hänen kuumaa turkkiaan, vaan hän mielummin pysyy rannalla läähättämässä muiden polskutellessa).
Menimme Hemmon kanssa Vähä-Tiilijärven rantaan. Hemmo oli janoinen ja joi vettä. Lopulta hän seisoi huomaamattaan kokonaan järvessä. Vesipedon sikiö on hän.
 |
| Hemmo vedessä, huomaa vesipedon räpylä. |
Yhtäkkiä pilvet alkoivat kasaantua Vähä-Tiilijärven ylle. Pelkäsimme pahinta.
Olin harmissani, kun oiva ajatukseni Hemmon viilentämisestä meni mönkään.
Hemmokin nyrpistyi moisesta, ja meni puun alle suojaan murskaavilta vesipisaroilta.
Lopulta, käytettyäni hieman ihmisaivojani, katsoin parhaaksi poistua järven rannalta jonnekin suojaan sateelta.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti