Viime perjantai (5.6.) oli yksi elämäni ikimuistoisimmista päivistä. Voi, kuinka pienillä asioilla elämästä saakaan herttaista ja kaunista.
Tuolloin perjantaina minulla ja rakkaallani oli yhdessä harvinaislaatuinen tapaus: meillä molemmilla oli samaan aikaan vapaapäivä, Päätimme ottaa ilon irti yhteisistä tunneista.
Pienen pohdinnan ja suunnittelun jälkeen kävimme matkaan kohti Heinolaa. Heinolan Lintutarhaa.
Matkan aikana poikkesimme Fidalla. Fidalla oli kaikki vaatteet alennettu puoleen hintaan. En kerro mitään tarkempaa infoa, sillä joku saattaisi leimata minut lievästi sairaalloiseksi hamstraajaksi. Voi materiaonnellisuutta, tästä sain hyvän tuulen päivääni (sai myös rakkaani, vaikkakin hänen ostamansa Lucky Luke osoittautui aivan susi paskaksi).
No Fidalta otimme sitten tuulta renkaisiin ja ajoimme motarilla tuhattakahtasataa ja päädyimme Heinolaan. Voi kuinka kauniisti se ottikin meidät vastaan.
Minua jännitti ajaa uusia reittejä. Katselin samalla maisemia ja olin niin iloinen.
Heinola oli kovin kaunis. Se muistutti minua Hämeenlinnasta. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, oli hiljainen perjantai-päivä. Saavuimme Lintutarhalle.
Lintutarha rääkyi. Voi sitä meteliä. Olimme innoissamme. Niin paljon naakkoja ja lokkeja. Niin paljon höyheniä ja sulkia (ja kakkaa).
Se lintutarha oli pikkuruisempi, mitä muistin. Viimeksi olin käyny siellä silloin kun muistan, ja siitä on aika kauan.
Kiertelimme kaikki lintuhäkit läpi. Toiset linnut olivat suloisia, toiset rumia. Toiset iloisia, toiset surullisia. Mutta yksi lintu oli ylitse muiden. Celebesinkakadu Otto.
Otto oli veikeä. Se oli aikoinaan tullut Heinolan Lintutarhaan jostakin perheestä, siksipä se kai oli niin sosiaalinen. Se koputteli nokallaan häkkinsä lasiin ja verkkoon. Otto heilutteli päätään kanssani ja sanoi meille "heihei" kun lähdimme. Oli sydäntäsärkevää jättää Otto sinne häkkiin. Ajttelin laittaa Heinolan Lintutarhalle viestiä, jospa saisin adoptoida Oton. Rakkaani sanoi minulle, etten saa tehdä sitä. Sydämeni särkyi entisestään.
Lopulta jätimme Oton turvalliseen häkkiinsä jatkamaan elämäänsä. Mekin jatkoimme elämäämme ja menimme ajelemaan ympäri Heinolaa.Kiersimme muutamat kirpputorit ja sieltä löysinkin jotain suurenmoista:
Juuri sopivan kehyksen postimerkille, jonka sain kaupanpäällisiksi kun tuin rahallisesti Heinolan Lintutarhaa. Parempaa matkamuistoa en voisi saada tuolta reissulta.
Matkamme jatkui vielä kiinalaisen ravintola Lilyn kautta Hollolaan. Ruoka Lilyssä oli herkullista, ja vei ajatukseni hetkeksi muualle, mnutten silti voi unohtaa Ottoa. Rakkaani, Otosta tulee meidän lapsi. Halusit tai et.
Olisin lisännyt tähän loppuun vielä videon minun ja Oton kommunikoinnista. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, etteivät muut ehkä näe välistä kemiaamme samoin kuten minä ja Otto-lintu itse. Video näyttää lähinnä siltä, että olen hullu, ja lintu nauraa minulle. Mutta ei se mitään. Itse ainakin tiedän, että kyse on rakkaudesta.
Oletko koskaan käynyt Heinolassa? Tai Heinolan Lintutarhassa? Suosittelen. Mene mieluiten kesällä, kierrä kaikki kirpputorit ja osta mansikoita. Ja laita jalkaan sellaiset kengät, jotka eivät hierrä. Sitten on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti