New year, new me.

Elettiin vuotta 2014. Mutta ei eletä enää.

Vuosi vaihtui. Tuntuu että minä sen mukana. Tai siis, tässähän minä olen, mutta ylösalaisin.

Mitä mulle kuuluu? Ihan hyvää. En minä tiedä. En oikein pysty nyt haistamaan, maistamaan tai kuulemaan itseäni. Kyllä minä näen itseni, kyllä. Ja tunnen myös. Mutta se vaihtelee. 

Välillä haisen pahalta. Välillä tuoksun todella hyvältä, kuin valkoiset tulppaanit.

Välillä näytänkin todella hyvältä, kuin vaaleanpunaiset tulppaanit, mutta tuntuu että näytin loppuvuodesta 2014 oikeastaan vain kuivalta, keltaiselta ruusulta (minulla oli maljakossa keltaisia ruusuja melkein kaksi kuukautta. Ne kuihtuivat ja homehtuivat. Näytin itsekin kuuhtuneelta ja homehtuneelta.)

Välillä minä maistun todella kitkerältä, tai oikeastaan, elämä maistuu. Mutta välillä se on maukasta kuin uunilohi, lohkoperunat ja mutakakku.

Välillä kuulostan kamalalta. Sanon hävyttömiä ja ilkeitä asioita. Laulan nuotinvierestä. Ääni on käheä. Kitara on epävireessä. Pieraisen. Karjun. Huudan. Raivoan. Itken. Mutta sitten minä nauran. Ja laulan kauniisti. Ja viritän kitaran. Enkä piereskele tai muuta. Ja pyydän anteeksi. Ja itken ilosta. Saatan snaoa kauniita sioita huomaamattani.

Välillä tuntuu että leijun ilmassa. Tuntuu ettei jalat kosketa maata. Se tuntuu hyvältä. Ajoittain ei. Välillä tunnen itseni, välillä en. Terveydenhoitaja sanoi, että minulla on kahdenkympin identiteettikriisi. Hän sanoi, että minä olen poissa mukavuusalueeltani, olen muotissa, asetettu raameihin. Sillä opiskelen lähihoitajaksi. En saa ilmaista luovuuttani, enkä itseäni. Minulla on koti-ikävä ja olen ahtaalla. Valkoiset vaatteet, lääkelaskentaa ja anatomiaa. Ei siinä sovi paljon lauleskella tai tanssia, kun on kyseessä toisen ihmisen henki.

Rankka aloitus vuodelle 2015. Kaikesta huolimatta olen onnellinen. Olen niin onnellinen, että pursuan kuin hammastahna täydestä tuubista. Ai että.

Mietin tässä mitä kaikkea tapahtui vuonna 2014. Ja mitä kaikkea minulla on vuonna vielä 2015. 

(Epäilen että tästä vuodesta tulee jotenkin tyhmä, sillä jo pelkästään luku 2015 näyttää jotenkin typerältä. En tykkää numerosta viisi, enkä numerosta yksi. Ne ovat ristiriidassa kakkosen ja nollan kanssa, joista pidän kovastikin. Voisin päätellä, että tässä vuodessa tulee olemaan hyvinkin paljon ristiriitaa ja sopeutumista uusiin asioihin. Mutta silti sopivassa suhteessa jotain tuttua ja turvallista.)

Eihän kaikkea voi aloittaa alusta, eikä kannata. Mutta ainut mikä on pysyvää, on muutos.

Uusi koti.

Uuno. 

Uusi koulu.

Uusi työ.

Uusi puhelin.

Uudet vaatteet.

Uudet ystävät.

Uusi parisuhde.

Uusi vuosi, uusi minä.

Uudet valkoiset tulppaanit, kuihtuneiden keltaisten ruusujen tilalla.

Näillä mennään. Onnellista vuotta 2015.