Tässä kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa vuonna 2021. Elokuussa, kun vuosi on jo taittunut iltaan. Taivas punertaa purppuraisena ja kaste kertyy puiden lehdille.
Toinen syksyni Lapissa. Tuoksut, värit ja äänimaisema muistuttavat menneestä. On monia asioita, joita haluaisin nyt poistaa tai arkistoida, ilman että niistä jää jäljelle mitään. Ei hajua, makua tai mitään.
Kaikki on kuitenkin hyvin. En taaskaan malttaisi odottaa, mitä elämä tullessaan. antaa. Olen huomannut, että turvallisinta on, kun voin luottaa siihen, että asiat muuttuvat ja kääntyvät vielä parhain päin.
Nyt kun kaikki on toisin, huomaan olevani onnellisempi kuin koskaan. Ennen pelkäsin, etteivät asiat pysyisi ennallaan. On ollut helpottavaa huomata, kuinka helposti sopeudun uusiin elämänvaiheisiin ja pystyn luomaan turvaa ympärilleni huolimatta epäjärjestyksestä ja kun tulevaisuus ei häämötäkään kirkkaana horisontissa.
 |
| otin tässä etäluennolla tämmösen kuvan |
Maailma todella avautuu toisin, kun lakkaa odottamasta toisilta mitään ja ryhtyy itse luomaan elämästään parasta, mitä siitä voi saada. Loppujen lopuksi, jos en luota itseeni ja omaan kyvykkyyteeni, mihin sitten luottaisin?
Vuosi 2021 on tuonut paljon ja vienytkin. Onneksi olen tässä. Ihan omassa elämässä. En kenenkään toisen maailmassa. Tai unelmissa. Tai haaveissa. Ihan juuri tässä, minne tämä tieni on minut tuonutkin.
Elämään kuuluu kaikki, ja kaikki elämän tapahtumat ovat normaaleja. Elämä on onnistumisia, tappioita, rahattomuutta, mielen rikkautta, rumuutta, kauneutta, surua, lämpöä, kiihkoa, kaipuuta. Elämä on päihtymystä, perhettä, itkua, kipua, sotkua, hikeä, häpeää, turvaa ja vaaraa. Elämä on rakkautta.
Rakastan, siis olen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti