Jos tekee tiukkaa tai tuhtia, niin...

... pilko yksi sipuli. Ihan tavallinen. 

Laita se kasvimargariinin kanssa pyörimään kuumalle pannulle.

Kuullottele hetki. Lisää joukkoon vehnäjauhoa, aika yllättävän paljon. 

Mutta ei semmosta jättikasaa, pieni kukkurallinen kuitenkin, mutta yllättävän paljon. 

Sekoita se pieni kukkurallinen sipulin ja margariinin sekaan hyvin. 

Paistele sitä sekoitusta sopivan ruskeaksi, arviolta yhden mainostauon pituisen tovin.

Lisää joukkoon jonkin verran Härkistä. 

Paistele toinenkin mainostauko. 

Melko pitkään siis, muttei liikaa. Kyllä sen väristä huomaa. 

Lorauta joukkoon puoli mukillista vettä ja hämmentele. Lirauta joukkoon purkki kaurakermaa.

Hämmentele hyvin. 

Lisää koko hämmennökseen suolaa.

Sillai niinku pappa tai vaari laittais, melko kunnolla, mutta niin että lastenlasten suut kestäisi poltteen. 

Sitten pippuria. 

Ja ihan inaus soijakastiketta. 

Ja olisin itse laittanut vielä sinappia, jos olisi sitä ulottuvilla ollut.

Laitoin myös hyppysellisen valkosipulijauhetta. 
Hämmentele hyvin, älä polta pohjaan. 

Tee kaveriksi perunamuusia, siten, että otat kypsäksi keitettyjen perunoiden keitinvettä talteen, kun kaadat vesiä pois.  

Ja sitten lisäät sitä keitinvettä kasvimargariinin kanssa kypsien perunoiden joukkoon, vaikka samalla kun sekoittelet sähkövatkaimella niitä kypsiä perunoita. 

Laita muussiin suolaa, sen verran kuin pappa tai vaarikin laittais. Riittävästi.

Tarjoile vegaaninen ruskeakastike vegaanisen perunamuusin ja tuoreen kurkun kanssa värikkäältä tai kuvioidulta lautaselta ja juo lisäksi lasillinen raikasta vettä, suola nimittäin janottaa.

Tai no, aikuiset voi juoda jotain hyvää vehnäolutta, mutta vesi käy myös hyvin.

Lohtua piemeisiin iltoihin

Viimeisin muistiinpanoni oli ehkä hieman liian raju. Vaikka ihan tosi, ei yhtään hullumpi vaihtoehto ilmasto-ongelmien ratkaisemiseksi.

Taannoin kuitenkin osasin vielä nauttia elämästä, heh, ja valmistin ruuaksi muutakin kuin raakaa kotimaista perunaa. Jaoin reseptin facebookissa, ja on tarpeen laittaa se muistiin tännekin, sillä miksipäs ei.

Seuraavaksi siis:

Energiaa pimeneviin iltoihin:

Pilko puolikas kaali pieniksi suikaleiksi (tai kokonainen, jos siltä tuntuu). Pilko yksi sipuli samoin. Laita sipuli-ja kaalihakkelus pannulle kuullottumaan, hieman ruskistumaan, melkein kypsäksi, kaveriksi reilu loraus oliiviöljyä. Keitä riisiä, yksi desi varmasti riittää. Kaada pannulle kaalin ja sipulin sekaan liraus tummaa siirappia, heitä hyppysellinen suolaa ja mustapippuria. Nakkaa joukkoon paketillinen Härkistä. Sekoittele seosta mukavasti käännellen ja kauhoen, laita kypsät riisit mukaan melskeeseen. Tuuppaa koko sötkötys paistovuokaan. Kaada paistinpannulle hieman vettä (noin 3,5-5 dl) ja pyöräytä loputkin kaalisuikaleet ja Härkikset veden mukana vuokaan muiden kanssa. Lirauta vielä siirappia joukkoon muhimaan. Paista koko helahoito uunissa, noin 170 asteessa lähes 50 minuuttia, tai siten että vesi on vuoasta melkein haihtunut. Halutessasi voit jättää vielä jälkilämmöille muhimaan.

Kas näin. Vegaaninen kaalilaatikkosi on valmis. Ota sitä lautaselle ja kauho suuhun lusikkaa apuna käyttäen. Anna sen lempeyden ja pehmeyden ravita ja voimistaa kehosi temppeliä näinä raskaina aikoina, jolloin iltojen hämärtyessä muistelemme mennyttä kaikkien aikojen hellekesää. Juo ruokajuomana lasi raikasta vettä, tai mitä vain.

Nauttikaa elämästä, ystävät! ♥

TEKOJA

Raskain mielin taannoisen IPCC:n ilmastoraportin musertavien tulevaisuudennäkymien myötä olen pohtinut vaihtoehtojani tällä planeetalla. Yksinäni pienenä kansalaisena ja suomalaisena kuluttajana minulla ei ole toivoa, sillä muualla maailmassa ihmiset kuluttavat vielä enemmän kuin minä. Olenkin oman empiirisen tutkimukseni ja Vihreitä valheita - dokumentin myötä päättänyt päättää päiväni. 

Tämä tuntuu olevan yksi ja ainoa mahdollinen ratkaisu. Koen elämättömyyden kaikkein yksinkertaisimpana vaihtoehtona, sillä elottomana en tuota enää lainkaan päästöjä, enkä kuluta. Ja loppujen lopuksi, ei ollut edes minun valintani syntyä tähän maailmaan. Olen valmistellut itselleni kuopan kauas metsään, jonne kaadun.Toivon todella, että mätänevä kemikaaleja säteilevä ruumiini ravitsee monia eri metsän lajeja. Tällä tavoin myös vältän mahdollisesta ruuminavauksestani koituvat kulut, ja päästöt, jotka ruumini viilennys ruumishuoneen jääkaapissa tuottaa. 

Olen lopettanut lemmikkikissani jo aikaa sitten, sillä ympäristön kuormitus kissanhiekasta ja kissanruuan annospusseista oli kohtuuton taakka kannettavaksi. Rauha hänen epätasapainoiselle sielulleen.

 Olen viimeaikoina syönyt pelkkää kotimaista perunaa raakana, sillä kotimainen kala on huono vaihtoehto jauhelihan korvaamiseksi. Enkä vain voi elää ilman keittokinkkua. En ole irtisanonut nykyistä vuokrasopimustani tai luopunut aineellisesta omaisuudestani, sillä olen nyt liian voimaton pohtimaan huonekalujeni ja vaatetukseni uutta sijoituspaikkaa. Aion jättää sen sukulaisteni ja ystävieni huoleksi. Toivon, että mahdollisimman moni seuraa esimerkkiäni, ja luopuu elämästään Maapallolla. 

Loppujen lopuksi kuoleminen on kaikkein helpoin ratkaisu, mikäli  kokee muun muassa lihasta, uusista tavaroista, yksityisautoilusta, lentämisestä luopumisen tai edes niiden kulutuksen vähentämisen mahdottomaksi. Suosittelenkin kaikille asian kanssa kamppaileville erääksi vaihtoehdoksi Kuolemaa. 

Mikäli Teillä on vielä voimavaroja jäljellä, voitte helpottaa ystävillenne ja läheisillenne kuolemastanne koituvaa kuormitusta syömällä pakastimesta ruokia pois ja kannustaakaa heitä pohtimaan ympäristön asioita Teidän puolestanne. 

Jollei kuolemakaan tunnu  kulutustottumuksiinne sopivalta, niin voisitte edes yrittää olla muutaman päivän viikossa täysin hengittämättä. Koko maailma vaatii todellisia tekoja nyt, ja jollei yhteiskuntamme yleisesti ohjaa kulutukäyttäytymistämme ja elintapojamme oikeaan, - eli ekologiseen, ympäristöystävälliseen, eettiseen ja kestävän kehityksen mukaiseen - suuntaan, meidän on tehtävä arkipäiväiset valintamme itse omilla aivoilla. 

Kiitos.

Kesäillan kertomuksia

Rannalla.
Jossa aurinkorasvalla kyllästetty lämmin järvivesi kohtaa lähes sileäksi pölyksi hioutuneen polttavan kuuman hiekan.
Vesi, hikisillä pisaroilla hienosti suolattu, viilentää työhönsä lopen kyllästyneen tulistuneita hermoja.
Rannan pohjassa, kuin paksuksi ryijyksi aaltojen muovaama hiekka hieroo jalkapohjaa.
Se rauhoittaa.
Varjossa.
Puiden katveesaa raskaana olevat äidit suojaavat syntymättömät lapsensa suojakertoimella 50.
Elämänsä mullistusta odottaessa he utelevat toisiltaan rintojen arkuudesta ja pieniksi jääneistä vaatteista.
Hetken he jakavat keskenään jotakin ainutlaatuista ja yhteistä.
Vilttimeressä.
Polttavalle hiekalle levitetyillä pienillä tekokuitusaarilla toinen toistaan tummempaan rusketukseen sävyttäyneet nuoret pitävät huolen omasta uskottavuudestaan.
Silloin tällöin vilkaisu hoikempaan, päivettyneempään ja muodikkaampiin bikineihin verhoutuneeseen kanssa-auringonpalvojaan luo sopivan jännittävän tunnelman muuten niin viattomaan ja vaarattomaan kesäiseen maisemaan.
Kahdeksasta eri kovaäänisestä kaikuvat riitasoinnut kilpailivat keskenään kunnollisia lapsia kaitsevien vanhempien paheksuvista katseista.
Rantavedessä.
Sameaksi märäksi usvaksi velloutuneen rantaveden pienessä aallokossa puljaavat ensimmäisen kesän lapset.
Isommat sisaret ja veljet, kuin omasta tahdostaan, pitävät huolen, etteivät pienimmät pääse hukkumaan.
Matalaan petolliseet veteen, joka niin tutulla tuttavuudellaan vaatii jokakesäiset poloiset uhrinsa.
Hiekalla.
Tätä kaikkea lopensa työhönsä kyllästyneen on vihdoin mahdollisuus tarkkailla.
Rispaantuneella lakanallaan kölliessä, ilman suojakertoimia, ja hikisestä vedestä tahmeaksi pinttyneenä.

Vailla velvoitteita.

En ole vieläkään pessyt ikkunoita.