Hoitohauva

Tosiaan... Minähän olen tässä jo tovin ollut hoitamassa tätä haukkua. Voisin siispä hieman mainitä haukusta tänne.

 

 

Kyseessä on siis Papu. Papu on... öömmm.... puolitoista vuotias (?) jackrusselin terrieri. Hyvin pieni yksilö.



Papun Lauri Tähkä-imitaatio.

 

Papu asuu äidin ja isin kanssa omakotitalossa Lahdessa. Papun isä on minun enoni ja äiti on enon vaimo. Ihana perhe. Papulla on lokoisat oltavat suuressa omakotitalossa, kun on paljon piilopaikkoja ja lattiapinta-alaa jolla köllötellä. Täytyy mainita vielä, että Papun koti on hyvin tyylikkäiden ihmisten koti, sisustus on puuseppä-enoni kädenjälkeä ja mitä mainioin.

 

 

Papu on myös älyttömän fiksu koira. Tietysti jokainen koira oppii perheen tavoille, mutta Papulla on ihan omia tapoja, joita en ole kohdannut yhdelläkään toisella koiralla elämäni aikana (voin kertoa että niitäkin on muuten aika paljon). Papun elekieli ja kehonkieli on niin helposti luettavissa, että keskustelu Papun kanssa on kuin keskustelu kolmevuotiaan kanssa. Vaikkei puhetta kuulu, niin kaikki eleet ja liikkeet on täysin ymmärrettävissä. Jackrusselit ovat muutenkin niin fiksuja, mutta Papu on kyllä vertaansa vailla.

Ennenkaikkea Papu on suloinen (minun mielestäni, ja varmasti monen muunkin mielestä). Kun kuljeskelen kaduilla esimerkiksi Hemmo-koiran kanssa, niin ihmiset usein vaihtavat kadunpuolta tai kääntyvät ympäri kannoillaan. Hyvä vain. Mutta Papun kanssa kun kulkee.. Se on jotain ihan muuta. Mummotkin rollaattoireidensa kanssa huutelevat perään että "Hei, saako pikkuhauvaa silittää?". Tämä on hämmentävää. Kyllähän ne mummotkin sitten tulevat ja silittävät Papua. Ei se Papua haittaa. 

 ydämellinen koira. Suloinen. Ja hiljainen. Ei hauku ollenkaan. Eikä päästä äänekkäitä pieruja. Ei haise pahalta. Ja syö mieluiten raakaravintoa. Kyllä Papulle sipsit ja salmiakitkin maistuu (nim. älä pudota mitään syötävää lattialle).