Pieni ompelijatyttö

Sain ylioppilaaksi pääsyni johdosta lahjaksi ompelukoneen, Helleltä ja papalta. Siltä ompelija-mummilta. Lahti-mummilta. Helleltä. Tänään korkkasin tuon ompelukoneen.

Tänään meillä oli siis ompelutuokio Helle-mummin kanssa. Helle se loihti vaikka mitä luomuksia, kun minä vasta aloittelin. On mainio opettaja minulla.

Siinä mummin ja lapsenlapsen koneet rinta rinnan.

Siitä on tovi vierähtänyt kun viimeksi ompelin. Neljä vuotta? Oli vähän taidot ruosteessa.

Tarkoituksenani oli, että olisin hieman tuunannut kirpparikuteita. No oli taidot sen verran ruosteessa etten tohtinut lähteä sähläämään ihan oikeiden, ja rakkaiden, vaatteiden kanssa.

Tutustuin ompelukoneeseen siis hieman. Aluksi luin sitä käyttöohjetta, tietysti. Sitten otin käyttöohjeen neuvoista vaarit. Kokeilin eri sixakkeja tilkkuihin, ja kaikkia muitakin nuita koristeompeleita, mitä näitä nyt on. Aloitin jopa oman vaatemallistoni suunnittelun. 

Vauvan (tai jonkin muun pienekokoisen olennon) housut. Hintapyyntö 20 €.

Vauvan (tai jonkin muun pienikokoisen olennon) kesäasu. Elina's desing-mallistoa. Hp 69 €.

Lopulta rohkenin kokeilla taitojani ihan oikeaan tarkoitukseen. Halusin nimittäin ommella kirppatihameen halkion pois.  Ehkäonnistuin, ehkä en. Artesaanit Haru ja Naruto saavat antaa minulle sitten tuomion. 

Sain muuten tuossa tovi sitten ensimmäisen kommenttini anonyymiltä. Olipa se jännää. Juurikin sellainen perinteinen anonyymi-kommentti. Terveisiä kaikille anonyymeille ja lukijoilleni. :)

Ps. Viimeyönä oli lehdenjakoa. Paskaa.

Pps. Huomenna alkaa työt sairaalassa. Tuttua puuhaa.

Kerron teille tarinan

Pitkästä aikaa kerron teille tarinan. Ei miesmuistikaan riitä muistelemaan, milloin viimeksi kirjoitin teille tarinan.

Tämä tarina sattui viimeviikolla, kun olin toimettomana. Ajttelin kuluttaa aikaani, ja menin pitkästä aikaa kameran ja Hemmon kanssa ulos (Hemmo ja kamerani ovat toki päässeet molemmat elämänsä jokaisena päivänä ulos, mutta siitä on jo tovi, kun he yhdessä ulkoilivat).

Sää oli helteinen ja Hemmo oli tuskissaan. Ajattelin viedä hänet uimaan (Hemmo ei osaa uida kovinkaan hyvin, koska hänen ruumiinrakenteensa ei sovi uimiseen, hänen omasta mielestään. Siksipä hän ei myöskään ymmärrä kuinka ihanasti viileä vesi viilentäisi kuumana kesäpäivänä hänen kuumaa turkkiaan, vaan hän mielummin pysyy rannalla läähättämässä muiden polskutellessa).

Menimme Hemmon kanssa Vähä-Tiilijärven rantaan. Hemmo oli janoinen ja joi vettä. Lopulta hän seisoi huomaamattaan kokonaan järvessä. Vesipedon sikiö on hän.

Hemmo vedessä, huomaa vesipedon räpylä.

Yhtäkkiä pilvet alkoivat kasaantua Vähä-Tiilijärven ylle. Pelkäsimme pahinta.

Olin harmissani, kun oiva ajatukseni Hemmon viilentämisestä meni mönkään.

Lopulta se kaikkein pahin tapahtui (eli ukkosrintama laski alleen), ja luonto sai elämänsä eliksiiriä litratolkulla.

Hemmokin nyrpistyi moisesta, ja meni puun alle suojaan murskaavilta vesipisaroilta.

Lopulta, käytettyäni hieman ihmisaivojani, katsoin parhaaksi poistua järven rannalta jonnekin suojaan sateelta. 

Sen pituinen se.

Se on loppu nyt

Nimittäin työttömyyteni. Voi kesähitto!

Ei tarvitse enää jakaa lehtiä siis. Tai enhän sitä hommaa edes aloittanut. Viime kesänä oli sama homma. Lupauduin lehdenjakajaksi, mutta sainkin sitten Päijät-Hämeen keskusairaalasta töitä. Ja nyt taas kävi näin. Ei haittaa. Olen onnellinen. Nyt voin tarjota Iinalle ja Saanalle drinkit kokomosta. Jotkin sellaiset jäiset ja makeat.

Tänään oli kiva päivä, ei ainoastaan työtilanteeni takia, vaan siksi että satoi vettä ja oli kylmä. Sain pitkästä aikaa pitää pitkiä lahkeita. Se oli nannaa.

Olen saanut aurinkoihottumaa lyhyista hameista ja sortseista. Siispä pitkälahkeiset levikseni olivat luksusta tänään. Ja olen hieman taikauskoinen, nuo levikset jalassani olen kyllä kokenut tosi paljon kivoja juttuja, mutta ne jalassa sain töitäkin. Ei mikään ihme ettei ole töitä herunut, kun olen vain pitänyt hameita ja hameita ja hameita.

Kyseiset levikset on huippu kirpparilöytö. Olen saattanut mainita aikaisemminkin, kuinka paljon ne minulle merkitsevät.

Lisäksi minulla oli tänään ylläni kirpparineule, joka merkitsee minulle vähintäänkin yhtä paljon. Rakastan tuota paitaa. Sen kirjailu on niin kaunis. Eikä se rokottanut lompakkoani rajusti. Vain muutaman euron verran.

Ja kaiken huipuksi minun kukkaroani, puhelintani, avaimiani ja vitalistani sai kunnian kuljettaa mun nahkareppu. Ei kovin suuri, mutta siksipä juuri niin näppärä ja hassu. Tykkään siitä. Se merkitsee minulle kohtalaisen paljon.

Tänään on muuten ollut hieno ukkossää. Istuin autossa, ja koko auto tärisi ukkosen jyrinästä. Pelotti hieman, mutta olisi pelottanut enemmän, jos olisin ollut työtön.

Ja sitten sain syödä masuni pullolleen karjalanpaistia, makaroonia ja lettuja. Älköön siis välittäkö levisten erinomaisesta istuvuudesta, se johtuu siitä karjalanpaistista.

Tänään on ollut hyvä päivä. Kiitos elämäni, että teit elämästäni paljon stressivapaampaa ja rennonpaa. Vai stressivapaampaa ja rennompaa?

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

Viikot vierivät. Se tarkoittaa siis syksyä. Pian on syksy, halusit tai et. Sitä ennen (huomattavasti ennen) on hyvä katsahtaa vähän luonnon tarjontaan.

Kyse on siis Lahti-mummolasta. Siitä upeasta paikasta, jossa ylioppilasjuhlani vietettiin. Viimeviikkojen kesähelteet ovat aiheuttaneet sen, että Lahti-mummolan pihapiiri on kirjaimellisesti puhjennut kukkaan. Ihanaa. 

Parissa viikossa koko piha vain räjähti, kukkia siellä, kukkia täällä. Luonto on ihmeellinen. Pari vesipisaraa sinne tänne niin kaikki vihertää. Lisäksi vielä runsaasti aurinkoa ja lämpöä ja lämmintä sydäntä niin maailma näyttää huomattavasti kauniimmalta.

Mummoni, Helle, on kokki, ompelija ja viherpeukalo. Kautta Laulajankadun aikain, on hän koristanut pihaa mitä upeimmilla kukilla ja koristeilla. Mutta kukaan ei koskaan ole julkisesti ylistänyt Hellevin kukkia (toki olemmehan me sukulaiset esimerkiksi minun ylppäreissäni puhuneeet toisillemme kuinka kauniilta piha näyttää, mutta yhtäkään lehtiartikkelia tai radiohaastattelua ei ole Hellevin puutarhasta tehty). Nyt minä sen teen.

Näin alkajaisiksi, tässä kuva minusta ja Hellestä:

Pikkusisko Sara lähetti kuvan Wazapissa. Siksi hieno laatu.

Kuvasta on aikaa noin kolmetoista vuotta. 

Ja tuossa alhaalla kuva talosta ja piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiienestä puutarhan osasta. Perinteinen rintamamiestalo, mutta sitäkin upeampi kaikessa kukkaloistossaan. En uskalla laittaa enempää kuvia, jos vaikka joku tuntematon tunnistaisi kuvan talon, ja menisi poimimaan kukkia puutarhasta...

Todellisuudessa piha on paljon suurempi! Aikoinaan se oli vielä suurempi, mutta ehkä hieman liian suuri. Siksipä sitä pienennettiin siten, että annettiin tilaa uudelle naapurille.

Pihalla kasvaa paljon omenapuita, perunoita, mansikoita, kotiloita, mustikoita, puolukoita ja herukoita. Sen lisäksi salaattia, sipulia, kuusia ja horsmia. Ja niiden lisäksi vielä ruusuja, kieloja ja koivuja. Ja sitten vielä vähän mäntyjä, sieniä ja yrttejä. 

Tosiaan, puutarha on kovan työn tulos. Mutta mikäs siinä, jos puutarhanhoito on intohimo. Talvisin Helle ompelee vaatteita ja kesäisin möyrii mullassa. Ehkä minäkin sitten joskus, kun opin todella arvostamaan omalla pihalla istumista ja aamukahvin nauttimista auringon paahtaessa, kukkien tuoksuessa ja lintujen laulaessa.
 

Tässä seuraavaksi on hieman kuvia Hellen kukista. Tunnistatko kaikki? Minä en.

Juhannusruusu.

Kurjenmiekka.

Kovettunut voikukka?

Khihihi....Ki.. Unikko.

Syreeni.

Pihalammessa ihan aito lumme.

Ja omenapuussa linnun koti.

Lopuksi vielä arvoitus.

Mikä on alla olevassa kuvassa nuolen osoittama kasvi?

Se joka sen tietää, niin saa hyvän mielen ja ehkä palkinnon, jos vain keksin minkä.

Itsellenikin selvisi tuon kasvin nimi vasta ylioppilasjuhlissani, vaikka olen sitä melkein 15 vuotta katsellut...

Vinkki: Terveysherkku

Kas näin. Sellainen on hieno puutarha.

Terveisiä tuolta puutarhasta kaikille, muistakaa kastella kukkia.