Miesmuistiin

Taas on tovi vierähtänyt, kun viimexi kirjoitin tänne.  Voin selittää: olen ollut kiireinen ja väsynyt! Ja on ukkostanut. En siis ole kirjoittanut miesmuistiin.

Syy yksi: Ukkonen. En uskalla laittaa valoja päälle, jos vaikka salama iskisi juurikin siitä syystä suoraan hiuksiini, ja kuolisin.

Syy kaksi: Rakkaani on aloittanut kesäduuninsa ja minä olen hieman kujettanut häntä töihin. Ja hakenut tietysti. Hän aloittaa päivänsä klo 14 ja lopettaa klo 22. Aamuisin aika kuluu tuijottaessa seinää, joten silloin ei löydy mitään hienoa kirjoitettavaa. Ja iltaisin olemme väsyneitä laiskimuksia, ja en halua "tuhlata" yhteisiä tuntejamme dataten. 

Syy kolme: No entäs silloin kun rakas on töissä? Minullahan on kahdeksan tuntia aikaa. No hei. Aurinko paistaa, ja Suomen kesä on parhaimmillaan. Tietysti makaan auringossa ja juon kylmiä drinkkejä, mutta kun: olen työtön. Yritän etsiä itselleni töitä. Olen siis päivät pitkät hoitanut työasioita. Hieman siitä on ollutkin hyötyä, nimittäin minusta tuli Etelä-Suomen Sanomien jakaja. Jes, olo on kuin voittajalla (ei todellakaan).

Syy neljä: Olen ollut töissä ja terassilla. Joo, työttömänä on varaa käydä terassilla. Ja töissä. Olin ruokkimassa Kasakkamäenkoululla Sun Lahti-tapahtuman voimistelijoita, jotka olivat majoittautuneet siis kouluihin. Hienoa työtä oli se. Heräsin kello 5.30 ja pääsin kotio klo 10. Ja sitten nukuin pari tuntia ja päivä alkoi alusta. Tämän vuoksi väsymys.

Syy viisi: Ja silloin, esimerkiksi eilen, kun rakkaani ei ole töissä, minä en myöskään, ja minun ei tarvinnut juosta työasioissa, en ole ollut väsynyt enkä terassilla eikä ukkostanut, niin olin humalassa. Eli eilen. Oli pojilla pihareenit, ja rillausta. Ja siideriä. Ja hyvät yöunet.

Eipä tässä muuta. Voin kertoa hieman lisää viikostani.

Tosiaan, työttömänä on varaa prameilla. Kävin Lahden satamassa Teerenpelin terassilla. Olin kuskina, niin ei mennyt rahaa siideriin. Ja sieltä sitten Pancho Villaan syömään hyviä hamppareita. Ja sitten keräilen pulloja.

Työttömänä on myös varaa shoppailla. Olen ostanut ihan hitosti ihan hiton mahtavia kuteita. Tein eräänä päivänä sellaisen kirppari-kiertueen, kävin kaikki mieli-kirpparini läpi. Ja löysinkin mm kauan etsimäni farkkuhameen. Tai itseasiassa kaksikin. Ja rahaa meni kaskinumeroinen summa. Kesähitto.

Työttömänä on tietysti myös varaa tankata autoa ja humaltua. You know. 

Rakkaallani on sitten muuten bändi. Sellainen hääkeikkabändi. He soittavat sellaista paardimusaa ja yleisö villiintyy ja tissiliivit lentää lavalle. Olimme heidän treenikämpällään kuuntelemassa heidän soittoa ja grillaamassa ja nauttimassa kesästä. Kivaa oli.

Pahoittelen jatkuvaa mussutusta työttömyydestäni. Mutta ei voi mitään, kun raha ei kasva puussa. Siispä tuhlaan ne vähäisetkin roposeni, esim siideriin ja bensiiniin. Ja sitten on hyvä mieli.

En muista viikostani enempää. Olen vain lentänyt tuulispäänä ja miettinyt pääni puhki. Ja satunnaisesti nauttinut. Olen tyytyväinen.

Mutta kertoisittteko te, hyvät lukijani, millaista teillä on ollut viimeaikoina? Onko sähköt menneet poikki ukkosesta? Oletteko vaikkapa työttömiä? Mitään mullistavaa tapahtunut? Haluaisin kuulla!!

Terveisiä Hollolasta!
 

En oo Lahest

Olen pikennut parin viimeviikon aikana Lahden keskustassa pariin otteeseen. Voi vittu suoraan sanoen.


Kuka muistaa Lahden kauppatorilta räpsäisemäni maiseman? 

No tuo alla oleva kuva on se räpsäisemäni maisema.

 Ja nyt tuo maisema näyttää tältä:

Puut on revitty irti, tiet on poikki, Lahden torigrillikin on vaihtanut paikkaa Cumulus hotellin pihalle.

Mitä hittoa ihan oikeasti?

Olihan tämä tiedossa, että toriparkki tulee, haluttiin tai ei. Mutta se, että kun Seurahuoneen remontin takia koko Aleksanterin katu oli vuoden ajan ihan sekaisin, niin nyt se on vielä pahemmin sekaisin, ja seuraavat neljä vuotta (koska arkeologisten kaivausten takia projekti on todella pitkä, mutta en mene takuuseen juuri neljästä vuodesta). Eikö Lahti saisi välillä hengähtää tästä kaikesta remontoimisesta?

Bussipysäkit on siirretty hevonkuuseen entisiltä paikoiltaan ja koko bussikaista torin laidalta (Aleksanterinkadun puolelta, tietty) on poissa käytöstä. Jokatapauksessa näiden bussien on pakko ajaa Aleksanterinkadun kautta. Ja jotain betoniporsaita käytetään kaistanjakajina. Turvallisuuden lisäämiseksi?

Kaikki on aivan sekaisin. Liikenne, ihmiset, koko kaupunki. Joka päivä joku ulkopaikkakuntalainen (esimerkiksi minä, Hollolasta) ajaa Lahden keskustaan tarkoituksenaan pikaisesti käydä katsomassa, jospa löytyisi jotain, mihin voisi tuhlata rahansa. Kuinkas sitten käykään, kun reitti, jota olet ajanut niin kauan kun sinulla on ollut ajokortti, onkin remontin ajaksi pistetty poikki? Ala siellä keskustassa sitten suhailemaan kaistoilta toisille ja vetämään uukkareita, kun agressiiviset audikuskit painelevat torvea, koska ovat itsekin väärällä kaistalla ja yhtä ärsyyntyneitä. Onneksi sentään edes Santun terde on auki. Sinne voimme kerääntyä päivittelemään tätä murhenäytelmää.

Lahti on milestäni ruma kaupunki (jos verrataan erimerkiksi Porvooseen tai Helsinkiin). Se on aina ollut sellainen funkkis-arkkitehtuurin mekka (ainakin bussiasemalla), joten ei arkkitehtuurisesti mikään kovin rikas kaupunki. No se on nyt ihan toinen seikka, kun koko keskusta on täynnä kaivinkoneita, hiekkaa ja kypäräpäisiä raksamiehiä ja -naisia varmaan seuraavat kymmenen vuotta. Ja Lahden tarkoitus on kaunistua entisestään?

Lahti haluaisi olla vihreä kaupunki. Ekologinen ja moderni. Tai tällaisen kuvan minä ainakin olen saanut. Todellisuudessa Lahti on kuin teinityttö, jolla on todella huono itsetunto ja pyrkii muokkaamaan ulkomuotoaan ja käytöstään, jotta toiset teinitytöt hyväksyisivät hänet. Tältä Lahti näyttää minun silmissäni.

Syntymäpaikkakuntani on onneksi Hollola. Olen hollolalainen. Minun ei siis tarvitse hävetä olevani lahtelainen. Mutta Hollola tulee olemaan Suomen suurin kunta, jossa ei ole lukiota.

Mikä täällä ihan oikeasti mättää? Mistä kiikastaa? 

Lahden homekoulut rempataan, ja ne homehtuvan uudelleen, ja sitten rakennetaan toriparkki? Hollolassa lakkautetaan lukio, viimeinen vetonaula, joka vetäisi nuoret Hollolaan. Hollolan väestö koostuu muutenkin lähinnä mummoista ja papoista, niin ne viimeisetkin ilman rollaattoria kulkevat ihmiset, (jotka eivät syljeskele kauppojen pihoja täyteen) rankataan pois katukuvasta?


Tämä kirjoitus on hieman kärjistetty ja kärkäs, mutta tuskin pointtini jää keneltäkään huomaamatta. Päijät-Hämeen mediassa on hieman pyritelty tätä Lahden "mainetta" ja "kehitystä" joten miksipä en minäkin? 

Pahoittelut.

Töölö kutsuu meitä

Haru muutti sulhonsa kanssa Töölöön. Tiedänkin, missä Chiko, Naruto ja Haru kokoontuvat tästedes.

Lähdin maanantaina Helsinkiin tapaamaan erästä hääparia, jolle olen lupautunut hääkuvaajaksi. Ihana pari. Kiitos kun pyysitte minut Helsinkiin tapaamaan teitä, muutoin olisin jäänyt ilman näitä seuraavia kokemuksia, ja elämäni olisi nyt huomattavasti neutraalimpaa.

Matkustin nimittäin ensimmäistä kertaa metrolla. Ihan yksin. Olin pulassa. Piti kysyä Helsingin rautatieaseman vartijoilta, kuinka ostan metrolipun. Sitä se teettää, kun maalaisjuntit matkaavat suureen kaupunkiin.

Metrolla matkasin Kulosaareen. Ensimmäistä kertaa metrolla matkustelin, ja vielä sellaiseen paikkaan, jossa en koskaan ollut käynyt. Kun olin saanut lippuni ja metro kaahasi asemalle niin istuuduin kylmän viileästi jonkun paikallisen naisen viereen, kuin itsekin olisin ollut paikallinen. Ilmeeni ei värähtänytkään. Todellisuudessa sisälläni hihkuin pieni naurava kolmevuotias vuoristoradassa. 

Ensin oli pimeää, oli Sörnäinen. Sitten tuli valoisaa, ja olikin pian Kulosaari! Oli se niin hauskaa. Näkyi vettä ja kiireisiä hesalaisia kaahaamassa Audeillaan. Ja minä istuin reppu selässä ensimmäistä kertaa metrossa, kylmän viileästi, kuin mikäkin konkari.

Hääparista ei sen enempää. Saatampa sitten julkaista hieman kuvia tännekin, jos tuleva aviopari antaa luvan. Mutta ihania he ovat. Ja kuljettivat minut Fordillaan Töölöön. Iinan ja Tatun luokse (pahoittelen tässä nimesi paljastumista, Tatu).

Mul oli kuoharit messis ja aurinkolaist päässä. Sit vaa Alepan ja kiinalaisen raflan kautta Oopperatalon puistoon piknikille ja istumaan hanhenpaskaan.

Iina, Tatu, kuohuva, kesäinen Helsinki ja hanhenpaska. Hieno kombo. Varsinkin kun ensimmäisinä mainitut tekijät ovat väsyneitä muutosta ja eripuraisia. No ei siinä mitään. Eivätpä olleet sitten enää, kun Saana saapui. Sitten bileet pystyyn.

Se ilta jääköön muistoihimme. Ne mustelmat jääköön ihoomme vielä viikoiksi, mutta se ilta jää varmasti mieleemme ikuisesti. Ja kameran muistikortillekin toistaiseksi, kunnes poistan kuvat, jotka ovat kaikki julkaisukelvottomia. Iina, Saana ja Elina ottivat Töölön haltuun, ja yksi meistä oksennusämpärin, lipputangon ja pastillit. Ja ainiin, kaksi meistä yhdet korvakorureijät rikkaampana. Terveisin Lävistäjä-Elina, aina palveluksessanne.

Tyttöjen lävisteyt korvat.

Tiistai aamu valkeni hämärissä merkeissä. Kerrattiin illan tapahtumakulku ja katseltiin valokuvia. Paistettiin patonkia ja juotiin vettä. Sitten tytöt lähtivät valloittamaan Helsingin keskustan ja mäkkärit.

Lempparitytöt kesässä.

Kierreltiin ja kaarreltiin vähäsen. Tarkoituksena oli myös shoppailla vähäsen. Minä löysin Killin ja bilepaidan. Saana korvakorut, sellaiset huomaamattomat, jottei tarvitse irtisanoutua.

Lähdin maalta kaupunkiin, näissä vetimissä.

Killi päässä.

Shoppailtiin myös ruokaa. Jäätelöä, hamppareita, vettä ja salaatteja. Musatalon nurmella sitten syötiin salaatteja ja otettiin kuvia. Tietysti myös nauroimme mahalaukut kippurassa ja vedet silmissä. Sellaista se on, olla nuori ja eloisa ja onnellinen.

Iina ja caesar-salaatti.

Saana ja savulohi-salaatti.

Iinan kenkä ja jokirapu-caesar-salaatti.

Hauki. Iinan ottama modernin taiteen valokuva.

"Näet julkimon"

"Kaivatte nenää"

"Luette lehdestä surullisen uutisen"

"Teillä on Killit  päässä"

"Sinulla on salaisuus"

Etsi Killi.

Lopulta palasimme Töölöön, leikkasimme Iinan hiuksia, nauroimme vähän, söimme jäätelöä, pakkasimme kamat ja sitten Saana ja Elina lähtivät vaeltamaan kohti Lahtea. Elina oli typerä, kun kuvitteli Helsinki-Lahti klo 20.43 olevan tyhjillään ja suostutteli Saanaa vaihtamaan paikkaa pois lipunmyyntivaunusta. Siinähän seisoa jöpötimme sitten melkein koko loppumatkan. Ja sitten vielä yksille jätskeille Hollolan ABC:lle. 


Mutta elämä on kokemuksia täynnä. Pieniä ja suuria, kivuttomia ja kivuliaita. Sumuisia ja kristallin kirkkaita, kosteita ja kuivia. Mutta tämä minun "viikonloppuni" Helsingissä Saanan, Iinan ja Tatun kanssa oli taas jotakin sellaista, jonka vuoksi joku voisi vaikka tappaa. Rakkaat ystävät, edessä avautuva uusi ja tuntematon maailma, nuoruus ja viinit ja ei huolta huomisesta. Jotkut voivat vain kuvitella ja haaveilla, mutta minä olen onnekas, että saan muistella. Olen niin iloinen, että olen tätäkin pientä ja humalaista kokemusta rikkaampi. Ihanaa, kun saan tuntea nahoissani sen, että elän.


Tytöt, ensiviikon tiistaina uusiks, koska Saanalla alkaa työt keskiviikkona vasta klo 16. Deal?


Ps. Olen yhteiskunnalliselta statukseltani nyt työtön. Ensimmäisenä työttömyyden päivänäni tuhlasin rahaa ja ryyppäsin. Mitä sitä muutakaan voi?


Nauttikaa kesästä.

Terkkuja killiltä ja sormen karvoitukselta.

 

Onnellinen ja väsynyt

Nämä 48 tuntia elämässäni ovat varmaankin olleet yhdet parhaimmat elämäni tunnit. Pääsin ylioppilaaksi, olin nätti, olin jännittynyt ja sydän pamppaili. Sitten juhlin ensin rakkaiden sukulaisteni kanssa ja sitten mahtavien ystävieni kanssa. Ja parin koiran ja kissan kanssa. 

Juhlat olivat mahtavat. Sain nauttia sellaisesta säästä, jota Suomi parhaimmillaan voi antaa. Varjossa lämpötila mittarin mukaan oli +27 celciusastetta. Herkkua. Oli hyvin lämmin ja meinasin hikoilla mekkoni pois yltäni. Illalla ilma onneksi viileni, piti yöllä hakea jopa takki.
 

Oli villi ilta. Juhlimme samalla myös enoni ja tätini 30+40=70 -juhli. Soitettiin ja laulettiin ja tanssittiin. Ja äitini laittoi vävypojalleen tasselit. Jep jep.

Ruokaa! Savukalaa, uusia pottuja, hirvipaistia, hirvipullia, sipuli-tomaatti-salaattia, caesarsalaattia, vihreää salaattia, valkkaria, punkkua, kananmunaa, kotikaljaa, juustokakkuja, suklaakakkuja, kinuskikakkua, keksejä, karkkia, kahvia, limua, louhisaarenjuomaa, kaljaa, sangriaa, kuoharia, siideriä, lonkeroa, liköörejä, palermonpastaa, lihapiirakkaa, makkaraa, jaffaa ja vettä.

Ilta päättyi kohdallani noin kello yhden aikoihin yöllä. Väsynyt ylioppilas katsoi asiakseen juoda lasit ja tölkit tyhjiksi ja käydä nukkumaan ja siten jättää ystävät pihalle juhlimaan. Nukuin vintillä makuupussissa, Rankisessa, tuttavammin. Heräsin aamuyöstä kun Suvivirsi tai joku muu yhteislaulu kaikui Kasakkamäessä. Koirakin oli yhtynyt lauluun. Pahoittelut puolestani, koko Kasakkamäen naapurusto.

Mimmit kukissaan. Ja skandaalikuosi. Se sai vähän punaviiniä väriskaalaansa.

Aamulla herättyäni pääsä humisi ja suussa oli aavikko. Ystävätkin olivat lähteneet. Ensimmäinen elollinen olento jonka aamulla näin, oli kissa, joka tuli kerjäämään aamupalaa. Linnut lauloi ja aurinko paistoi. Olin niin onnellinen. En tosin yhtä hemaiseva kuin vielä illalla.

Tarkastelin sitten aamulla hieman lahjojani. Olen enemmän kuin tyytyväinen lahjoihini. Luin jostain jotain kauhukertomuksia, kuinka jotkut ylioppilaat ovat saaneet aivan kamalia lahjoja, jotka ovat samantien päässeet kaapin pohjalle lojumaan. Eihän lahjahevosen suuhun saa kurkistaa, mutta kyllä olidi kiva jos saisi jotain käytännöllistä. Ja minä sain kyllä maailman parhaimmat lahjat. Vaikken mitään ollut toivonut. Ompelukoneen, matkalahjakortin, kakkulautasia, ranskanpastilleja ja teekuppeja. Ihanaa.

Koko juhlia ei olisi ollut ilman mummoani. Kiitos kaikesta kuuluu hänelle. Hänen kotipihansa ja koti oli juhlieni miljöö, ja hän oli tehnyt lähes kaikki ruuat (savukalat toiselta mummolta ja yksi juustokakku anoppilasta), juomat, kattaukset, hankkinut astiat, pöytäliinat ja raaka-aineet. Tunnen melkeinpä huonoa omatuntoa juhlistani. Kiitos, koko sydämeni pohjasta.

Oli niin parasta. Kiitos myös kaikille jotka olivat kanssani jhlimassa ja nauttimassa. Tämän viikonlopun tulen muistamaan ikuisesti!

Nyt, väsynyt ylioppilas kiittää ja kuittaa! Hyvää yötä!