Raindrops keep fallin' on my head

Palataan hetkeksi maanantaihin. Sellaiseen maanantaihin joka oli maanantaista maanantain, joka muistutti minua millaisia maanantaiden (?, onko se taivutettu oikein?) pitää olla. Touhukkaita.

Heräsin aamulla aikaisin. No en. Edelleenkin olen työtön opiskelija kevätlomallaan abivuonna, enkä herää aikaisin. Noin klo 11.30 raotin silmiäni ja tunsin auringon säteiden raiskaavan verkkokalvoni. Oli siis aika herätä.

Olin suunnitellut että maanantaina käyn lunastamassa syntymäpäivälahjani. Sellaisen korun, jotaolen tarkkailut viimeaikoina... Sain sen!

Rakkaaniosti minulle syntymäpäivälahjani viimeisen osan: hopeisen kaulaketjun, jossa riipuksena on hopeinen haukku.

Tältä se näyttää kaulassani:

Koira siksi, kun eläimet ovat niin kivoja. En tiedä minkä rotuinen tuo riipuksen haukku on, mutta se on silti koira, ja eläin, ja se riittää minulle. Eläinfiguurit ovat mielestäni hauskoja ja lapsellisia. Siksi tällaisen "aikuisen" kaulassa killuva koira on ihan höpöä. Mutta se on nyt minun haukkuni ja kannan sitä kaulassani säihkyen. Ja kiitollisena, kun minulla on niin ihana rakas.

Kultakaupasta suuntasimme rakkaani kanssa ravintolaan syömään. Oikeastihan meidän pitäisi säästää rahaa tulevaisuuden suunnitelmia ajatellen, mutta humputtelemme vain.  No ei nyt pari kympin pastaa ole niin suuri menetys. Kävimme hei ravintola Mamma Mariassa!!! Se on ihan paras paikka Lahdessa. Se on, ihan oikeasti, aito italialainen ravintola. Jenkilökunta on varmaan oikeasti kotoisin Italiasta. Tai niin voisi ainakin päätellä suomenkielen osaamisen perusteella. Henkilökunnan jäsenet huutelevat toisilleen ravintolan toiselta puolelta, juoksevat vaihtorahojen kanssa ympäri ravintolaa, ja jakavat pikkuasiakkaille tikkareita. Tunnen itseni aina kovin tervettulleeksi astuessani ovista sisään..

Ikäväkyllä Mamma Maria on aina ihan hemmetin täynnä. Suosittelen pöytävarausta. Ja toinen ikäväkyllä: en ottanut yhtään valokuvaa ravintolasta. Lupaan vielä joskus tehdä oikein super-katsauksen ravintola Mamma Mariaan.

Maanantaihini, joka muistutti minua perinteisestä maanantaista, sisältyi myös mm. mummolaa ja mutakakkua, vesisadetta ja suuri sammakko. Ja höpöttelyä rakkaani kanssa. Ja hieman naureskelua. Tai aika runsaasti itseasiassa. Ja vähän mököttelyäkin.

Tällaiset päivät ovat kivoja. Näitä lisää, kiitos.

Hyvää äitienpäivää

Kyllä sen kaikki tietävät mikä päivä tänään on vaikkei sitä saisikaan juhlia.. Minulla on onneksi pari mummoa ja äiti, joille saatoin antaa valkovuokkoja.

Meillä on ollut tapana tehdä äitienpäivän kierros. Viimevuosina tämä tapa on vähän jäänyt mutta tänään taas toimin tapamme mukaisesti siskoni kanssa. Ja isän.

Kun meillä päin lähes kaikki sukulaiset asuvat Päijät-Hämeessä, tai ainakin Etelä-Suomessa, niin on äitienpäiväkierros helppo tehdä. Käydään siis onnittelemassa kaikkia mummoja ja äitejä ruokapöydän kautta. Kierroksemme alkoi Hollolan mummolasta.

Siellä saimme syödäksemme  lohkoperunaa ja broileria (pekoniin käärittynä ja aurinkokuivattu tomaatti-juustolla täytettynä) ja kanttarellikastiketta. Nam. Siihen vielä piimäjuustoa ja graavilohta.

Jälkkäriäkin tietty oli. Mutakakkua ja kahvia ja pullaa ja mustikkapiirakkaa. Mummo (=mamma) oli noussut klo 8 aamulla valmistamaan lapsilleen ja lapsenlapsilleen ruokaa. Hyvä mamma!

Kierros jatkui Lahden mummolaan, Riihelään. Oikeastaan vain siksi, että minun piti hakea sieltä pyöräni, jonka olin jättänyt koirahoitolaan (siis se Papu-juttu). Siispä samalla morotettiin vähän toista mummoa ja äitiä. Ja jälkiruokapöydän kautta.

Olimme Papun kanssa pukeutuneet ihan sävy-sävyyn.

Pikkusisko Sara, jonka minä stailasin. Ei sovi pääkallopaidat äitienpäivään. Olen sitä mieltä.

Hollolan mammaa huvitti, sillä minulla oli ylläni hänen vanha hameensa. Sain tarkennuksen aikakauteen, ja se onkin peräisin 80-luvulta. Sain kehuja ja tein hameen entisen omistajan iloiseksi. Kivaa. Tuli hassu olo.

Sellainen äitienpäivä. Olen tosiaan nyt kotiutunut sieltä hoitohauva Papun luota. Hän ei enää tarvitse minua, sillä hänen omat hoitajat saapuivat jo Portugalista, jossa olivat lomamatkalla. Tänään kuitenkin siellä Riihelässä nähtiin. Se oli iloinen jälleennäkeminen.

Myös naapurin rouva antoi palautetta kun keräsin valkovuokkoja ruusupusikosta. "Etkö metsästä löytänyt?" Sanoin että en, kaikki on kerätty. Eikai se haittaa jos poimin tästä kymmenen kukkaa. Sain vastaukseksi nyrpeän naaman mutta toivottaessani hyvää äitienpäivää, muuttuikin rouvan ääni kellossa.

Kaikenlisäksi kulkiessani pihapiirin läpi, joku lapsi siellä karjaisi perääni: Kuka sun nimi on? Olin ihmeissäni, ettei lapsi ollut oppinut puhumaan suomea. Saattoihan se olla ulkomaalaistaustainen mutta lapsen sanavalinnat hämmästyttivät minua silti niin, etten edes tajunnut vastata. Mietin vain että täh, opettakaa tuolle suomea. Mutta lapsihan hänkin vasta oli. Ei kukaan ole seppä syntyessään.

Mutta nyt. Teille kaikille äideille, hyvää äitienpäivän viimeisiä hetkiä. Olette kyllä kovia mimmejä kun puserratte tänne maailmaan lisää isiä ja äitejä. Tai jotain..

Hauskaa äitienpäivää! 



Ja hei, teretulemast, uusi lukija! 

Puin tänään vaatteet

Tai oikeastaan eilen. 


Mummon vintiltä hame. Peräisin jostain 60/70-luvulta. Nahkaa. Minun mitoituksella.

No nyt jos palaamme eiliseen asuun, niin palataan nyt koko eiliseen päiväänkin oikein kunnolla:


Ai että oli nannaa kävellä eilen illalla Riihelän Siwaan tuo hame päällä ja kääntää ihmisten katseet kummastuksesta.  Ilmeisesti nahkahameet ovat yleistyvä ilmestys, mutta eivät liian yleisiä. Varsinkaan tuollaiset maksimittaiset.

Ihanaa oli myös kuunnella kesän ensimmäistä ukkosta. Ja maistaa Fosterssia, jossa on sitruunaa. Ja kerätä voikukkia ja syödä lämpimiävoileipiä ja kalakeittoa jossa oli hiekkaa. Ihana päivä tuo eilinen. Kiitos eilisestä, Elämäni. -Olehyvä, se vastaa mahtipontisella äänellä.

Yövieras

Täällä hoitolassa, kun koiraa hoitelen, minulla on käynyt muutamia yövieraita. Eilen luokseni saapui pienin pikkusiskoni. 

Ennen ei olekaan ollut tällaista tilaisuutta, että sisko on siskon luona hoidossa. Nyt oli, ja villiähän se oli. Ei pientä siskoa jännittänyt yhtään, kuulemma.

Pikkusisko sai kynsiin vähän hopeista kynsilakkaa, masuun jäätelöä ja minusta leffaseuraa ja leikkikaverin. Katsoimme Niko lentäjänpoika -elokuvaa. Siinä sivussa maistui sipsit ja yksi karkki. Aika kova juttu oli myös heppaleikki. Pienellä siskolla oli lemppariponit mukana ja hän halusi leikkiä samaa leikkiä, jota leikimme viimeksi kohdatessamme. Myös Papu-koira otti osaa leikkiin...

Etlarista saa väsättyä näppärän karsinan/tallin teipin avulla.

Juu. Papu otti osaa leikkiin ja eliminoi viholliset. Piti sitten alkaa leikkimään lääkäriä ja määrätä sairaslomaa leijonalle.

Iltasaduksi luin pikkusiskolle sarjakuvakirjaa. Oli vähän iltasatutaidot ruosteessa. Kun sarjakuvakirjanen oli luettu, niin piti kertoa vielä yksi satu. Kerroin pienelle siskolleni sadun kolmesta kilipukista, jonka muistan omasta lapsuudestani. Pikkusisko ihastui satuun niin paljon, että pyysi minua kirjoittamaan sen hänelle muistiin (vaikka lukutaidosta ei ole tietoakaan). Pikkusiskon nukahdettua isosisko alkoi työstämään muistivihkoa kolmen kilipukin sadusta. Piirtelin ja kirjoittelin kello yhteen asti yöllä. Aamulla pieni sisko olikin iloinen.



Seuraavana päivänä sitten Papun aamulenkillä keräsimme perinteiset valokvuokot. Löysimme myös mahtavan leikkipaikan lähimetsästä. Metsästä löytyi myös paljon muuta kummallista ja ihmeteltävää.

Uusi leikkipaikka ja "portti"

Pikkusiskoni... Vastahan hän putkahti tähän maailmaan, pienenä ja punaisena rääpäleenä joka kiljui ja rääkyi... Nyt hän repii maitohampaita rautahampaiden tieltä ja tunnistaa västäräkin pihamaalla ja laskee englanniksi yhdestä kymmeneen. Ja juo kokista.