Tänään on juuri oikea aika...

... muurahaisen lentää kuuhun. Ja siellä tehdä sellainen taika, että namusia sataa suuhun.

- Kirsi Kunnas

Kerron teille yhden jututn nyt.

Itsehän olen tätä asiaa miettinyt ja tuuminut jo vuosi tolkulla...

Mutta nyt se on sopiva aika. Lentää pesästä. 

Muutan Tampereelle. Nähdään siellä.

Muutosta inspiroituneena otin tämän kuvan. Se kuvaa täydellisesti minua, ja on maailman paras kuva minusta. Pikkulintusen, poikasen, on aika lentäää pesästä.

Tai tavallaan olenhan jo lentänyt.. Osoitteeni on sentään vielä sama kuin isäni, mutta pian ei enää ole, vaan sitten osoite on täysin minun nimissäni. Ja rakkaani tietysti.

Mutkikasta.

Paljon stressiä töistä ja öistä, ja muuttolaatikoista ja voista. Olen juossut kirppareilla ja pankissa ja työhaastatteluissa. Tunnen olevani raivoissani, innoissani, stressaantunut ja liikuttunut.

Jos olet tamperelainen työnantaja, ja tarvitset lisää reipasta työvoimaa, niin palkkaathan minut!! Kiitos!

The city is my church

 Olen sanaton. Puhukoon tanssimuuvini puolestani.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tietoisesti ja tarkoituksella ikuistin tuntemattomat ihmiset.

Olin työhaastattelussa. Hyhkyssä.

En ollut menossa minnekään, mutta matkustin silti.

Ostin.

Hoitolapsi.

Aioin voittaa kaikki.

Liikutuin.

Haaveilin.

Hemmottelin.

Sijoitin.

Sisustin.

Rakastuin.

Herkistyin.

En sanonut mitään.

Tanssin yksin, ainoastaan alushousut ja villapaita ylläni.

Ja pelastin hukkuvan pihtihäntäsen, jonka itse ensin aioin tappaa hukuttamalla vessanpönttöön, löydettyäni sen sängystä. Mutta en pystynyt siihen.

Ja nousin keskellä yötä kirjiottamaan tätä muistiinpanoa. Ja tämä on 100. muistiinpanoni.

Hyvää yötä/huomenta.

Mull on syntsa ja skitta ja vahvari

Ei oikeasti. Skitta ja vahvari kylläkin. Muttei syntsaa.

Mul olis teille pari juttua kerrottavana.

Semmosii kivoja juttuja, ja vähemmän kivoja.

Mulla on muun muassa kahdet uudet kengät. Ja uusi ripsari ja mekko ja paita ja sun muuta kivaa. Uudet leviksetrepeetkin löysin.

Mul on ollu kivaa. Pääosin. Silloin kun en ole ollut töissä. Oon ollut Helsingissä. Ja Lahdessa. Ja pari vapaapäivääkin mulla oli. Niistä taisin kertoakin jo.

Ja sitten mulla ei ole ollut kivaa. Harmittelen, kun tuhlaan rahani Kokomon saatanallisen tyyriisiin drinkkeihin. Ja sitten menen Tigeriin kuuntelemaan kun herrasmiehet narikassa aukovat päätään ja alaikäiset mimmit hierovat pyllyjään yli-ikäisiin miehiin. Ja sitten ei ole hammsharjaa ja työt kutsuvat. Ja sitten menen töihin ja siinäkös se riemu repeääkin. Mene itse vittuuntuneena siivoamaan jonkun mummon pirtuisia kusia ja paskoja toisten kauhistellessa vieressä. Kiitos tästä elämäni. Kasvata minua tällä kokemuksella.

Nuo "ei kivaa"- asiat ovat pyörineet päässäni aika kauan. Niiden lisäkis päässäni on pyörinyt ajatukset siitä kuinka olenkaan kamala ihminen, sillä en ole vieläkään saanut lähetetyksi kuvia hääparille, jota kuvasin tasan kaksi viikkoa sitten. Hyi hyi minua. Ja sitten vielä puhelin reistailee ja työt imevät kaiken energiani enkä nauti kesästä.

Mutta sitten muistan, kuinka merkityksetöntä työ loppupelissä onkaan. Kuinka merkityksettömiä ovat ikävät kokemukset mukavien rinnalla. Kuinka antoisaa on elämäni ollut 19 vuoden ajan riippumatta puhelimesta tai energiasta. Aina olen saanut mustasta valkoista, pyöreästä neliskulmaista ja kiemurasta viivasta suoran.

Mitä väliä.

Mitä väliä sillä on, etten ehdi ostamaan mansikoita, koska vanhat mummot jonottavat ja jaarittelevat ja näin ollen minä myöhästyn bussista?

Heillä on elämä jo ehtoon puolella ja he ovat joskus kasvattaneet mansikoita. Minulla on vielä vuosia (toivottavasti) jäljellä ja ehdin ostamaan niin paljon mansikoita, kuin kukkaro sietää. Saatanpa ryhtyä mansikka-yrittäjäksi. Kaikenlisäksi olen saanut Iinalta ILMAISIA mansikoita. Repikää siitä, Hollolan mummot.

Tärkeintä on, että  ostan pussikaljat S-marketista enkä edes katsahda Kokomoon. Sitten menen Tigeriin ja haistatan pitkät narikalle. Ja sitten kerron niille alaikäisille tytöille mitä on pedofilia ja hyväksikäyttö. Ja sitten heitän puhelimella vesilintua ja ostan mansikoita, jotka jaan köyhille Hollolalaisille spurguille.

Näin olen ajatellut selvitä elämästäni.

Tai lähinnä ensiviikon työvuoroista. 


Kiitos ja hyvää yötä. Pysy kanavalla.

Terveisiä kaikille, lukekaa tämä teksti.
 

Sillä sinulla on syntymäpäivä ♥

Tänään vietetään syntymäpäivää. Nimittäin rakkaan haukkuni Hemmon syntymäpäivää! Hyvää syntymäpäivää Hemmo! ♥

Hemmo sai syntymäpäivälahjaksi luun. Ei muuta. Hemmo tuskin itse edes tietää, että hän täyttää tänään kolme vuotta.

Tässä kuvia komevuotiaasta Hemmosta.

Tässä Hemmo ihmettelee, kaiketi kolmivuotiuttaan.

Tässä kolmevuotiaan takapää.

Tässä Hemmo-kolmivuotias syö syntymäpäivälahjaansa. Hyvältä maistui.

Minä sen sijaan juhlistin tänään Hemmon syntymäpäivää ystävieni kanssa minigolffilla ja Mamma Marian herkkusafkalla. Jos et ole vielä käynyt Mamma Mariassa syömässä kuuluisia pastoja, mene jo. Pyydän, mene jo.

[Harmikseni sain huomata että annoskoot olivat hieman pienentyneet. Johtunee kiireestä, mikä Mamma Mariassa vallitsee aina... Kokit eivät vain ehdi tehdä isoja annoksia. Mutta ei se haittaa, hyvää oli. Mene jo.]

Tässä on rakkaani Mamma Mariassa nauttima olut.

Golffaaminen oli tylsää, mutta ruoan kanssa nautittu siideri ei. Eikä myöskään ne Pihaton kahden ja puolen euron kuohuvat olleet lainkaan tylsiä. Tänään on ollut kiva päivä. (Ja sitä paitsi, huulillani oli uutta Lumenen huulitussia vai -kynääkö se nyt on. Ja tykkään siitä.)

Tänään on ollut ihana vapaapäivä. Ei haittaa univelat yövuoroista, eikä se, että näiden univelkojen takia joudun jälleen odottamaan kuukauden, että pääsen laittamaan poliisille passihakemuksen (koska nukuin varatun aikani ohi). Eikä haittaa moni muukaan asia, koska kirjoitan tätä tekstiä pienessä vapaapäivä-hiprakassa, joten fiilis on mitä mahtavin. Nyt saunaan ja sitten nukkumaan. Ai ai elämän pienuutta ja merkityksettömyyttä ja kahden ja puolen euron kuohuvia.

Heinola mielessäin

Kerronpa teille tarinan. 

Viime perjantai (5.6.) oli yksi elämäni ikimuistoisimmista päivistä. Voi, kuinka pienillä asioilla elämästä saakaan herttaista ja kaunista.

Tuolloin perjantaina minulla ja rakkaallani oli yhdessä harvinaislaatuinen tapaus: meillä molemmilla oli samaan aikaan vapaapäivä, Päätimme ottaa ilon irti yhteisistä tunneista. 

Pienen pohdinnan ja suunnittelun jälkeen kävimme matkaan kohti Heinolaa. Heinolan Lintutarhaa. 

Matkan aikana poikkesimme Fidalla. Fidalla oli kaikki vaatteet alennettu puoleen hintaan. En kerro mitään tarkempaa infoa, sillä joku saattaisi leimata minut lievästi sairaalloiseksi hamstraajaksi. Voi materiaonnellisuutta, tästä sain hyvän tuulen päivääni (sai myös rakkaani, vaikkakin hänen ostamansa Lucky Luke osoittautui aivan susi paskaksi).

No Fidalta otimme sitten tuulta renkaisiin ja ajoimme motarilla tuhattakahtasataa ja päädyimme Heinolaan. Voi kuinka kauniisti se ottikin meidät vastaan.


Minua jännitti ajaa uusia reittejä. Katselin samalla maisemia ja olin niin iloinen.
 

Heinola oli kovin kaunis. Se muistutti minua Hämeenlinnasta. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, oli hiljainen perjantai-päivä. Saavuimme Lintutarhalle. 

Lintutarha rääkyi. Voi sitä meteliä. Olimme innoissamme. Niin paljon naakkoja ja lokkeja. Niin paljon höyheniä ja sulkia (ja kakkaa).

Se lintutarha oli pikkuruisempi, mitä muistin. Viimeksi olin käyny siellä silloin kun muistan, ja siitä on aika kauan.

Kiertelimme kaikki lintuhäkit läpi. Toiset linnut olivat suloisia, toiset rumia. Toiset iloisia, toiset surullisia. Mutta yksi lintu oli ylitse muiden. Celebesinkakadu Otto.

Otto oli veikeä. Se oli aikoinaan tullut Heinolan Lintutarhaan jostakin perheestä, siksipä se kai oli niin sosiaalinen. Se koputteli nokallaan häkkinsä lasiin ja verkkoon. Otto heilutteli päätään kanssani ja sanoi meille "heihei" kun lähdimme. Oli sydäntäsärkevää jättää Otto sinne häkkiin. Ajttelin laittaa Heinolan Lintutarhalle viestiä, jospa saisin adoptoida Oton. Rakkaani sanoi minulle, etten saa tehdä sitä. Sydämeni särkyi entisestään.

Lopulta jätimme Oton turvalliseen häkkiinsä jatkamaan elämäänsä. Mekin jatkoimme elämäämme ja menimme ajelemaan ympäri Heinolaa.Kiersimme muutamat kirpputorit ja sieltä löysinkin jotain suurenmoista:

Juuri sopivan kehyksen postimerkille, jonka sain kaupanpäällisiksi kun tuin rahallisesti Heinolan Lintutarhaa. Parempaa matkamuistoa en voisi saada tuolta reissulta.

Matkamme jatkui vielä kiinalaisen ravintola Lilyn kautta Hollolaan. Ruoka Lilyssä oli herkullista, ja vei ajatukseni hetkeksi muualle, mnutten silti voi unohtaa Ottoa. Rakkaani, Otosta tulee meidän lapsi. Halusit tai et.

Olisin lisännyt tähän loppuun vielä videon minun ja Oton kommunikoinnista. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, etteivät muut ehkä näe välistä kemiaamme samoin kuten minä ja Otto-lintu itse. Video näyttää lähinnä siltä, että olen hullu, ja lintu nauraa minulle. Mutta ei se mitään. Itse ainakin tiedän, että kyse on rakkaudesta.

Kaiken kaikkiaan reissu oli mahtava. Emme poiokenneet kauaksi kotikunnastamme, mutta silti tuntui, kuin olisi ollut aivan eri planeetalla. Niin ihana ja pieni, mutta silti niin suuri kokemus.

Oletko koskaan käynyt Heinolassa? Tai Heinolan Lintutarhassa? Suosittelen. Mene mieluiten kesällä, kierrä kaikki kirpputorit ja osta mansikoita. Ja laita jalkaan sellaiset kengät, jotka eivät hierrä. Sitten on hyvä.

Viikot vierivät

- Hei taas, kuului vaimea ääni ruudun toiselta puolelta. Sieltä huuteli Elina, joka kirjoittaa tätä blogia. Hän oli murheissaan, sillä ei ollut päivitellyt blogiaan toviin. Häntä suorastaan nolostutti.

Jotkut ihmiset seuraavat Elinan blogia. Eikö olisi reilua lukijoita kohtaan, että Elina päivittäisi blogiaan hieman useammin kuin kerran tuhannessa vuodessa? Minun mielestäni olisi. Ja minä siis olen tuo Elina.

Pahoittelen suuresti hiljaisuuttani. Asiani ovat olleet typeriä ja merkityksettömiä viimeaikoina, joten ymmärrän yskän, miksi yksi lukijani on kadonnut :( Hän ei enää seuraa blogiani. Toivottavasti hän ei ole vihainen minulle.

Mutta nyt, aion kertoa teille taas hieman elämästäni.

Ensiksikin, olen ollut kovin kiireinen (joojoo, selittelyt sikseen), mutten todella ole ehtinyt päivittää nettipäiväkirjaani. Palavasti olisin halunnut tehdä sitä joka päivä, mutta työt ja unet vievät kaiken aikani. Kun kaikki aika menee voimien keräämiseen seuraavaa työvuoroa varten, eli nukkumiseen, yleiset arkiaskareet, kuten bussikortin lataaminen ja laskujen maksaminen ja siivoilu kasaantuvat. Sitten kerran, jos sattuu sellainen hetki, että olisi aikaa muuhunkin kuin nukkumiseen, niin silloi ns. rästihommat hoituu. Ja blogi jaa silloin taas toissijaiseksi.

Ja sitten kun rästihommat ovat hoidettu ja sattuisi vielä jäämään ylimääräistä aikaa, niin tietysti mielelläni käytän aikani elämästäni nauttimiseen. Siitä kerron lisää kohta. Mutta antakaa anteeksi. Yritän taas järjestää aikaa tälle rakkaalle päiväkirjalleni, jotta teillä olisi jotain pientä luettavaa ja minulla pysyisivät asiat järjestyksessä.


Mutta nyt: varokaa, hyvät ihmiset. Seuraavaksi aion kirjoittaa kaikesta, mikä minulla on rästihommien ja nukkumisen takia jäänyt tänne kirjoittamatta. 

Olin 27. - 29.6. Helsingissä Tatun ja Iinan luona. Nautimme kesästä ja ilmaisista juomista. Ja minä nautin häiden valokuvaamisesta ja siitä saamastani palkasta.. Ehkä vähän liikaakin... Krohöm...

 
 

Olen syönyt rutosti sairaalaruokaa. Se on hyvää.

Tässä olen minä, kierosilmäisenä ja työasussani.

 Elämäni ensimmäisessä laitoshuoltajan yövuorossa join litran kokista. En oikein tahtonut saada unta sitten töistä päästyäni, klo 7 aamulla.

Kerran käytin aikaani shoppailuun. Ostin nuo kengät alennusmyynnistä.

  
Ja sitten ostin jotain villiä...

Olen myös löytänyt uuden herkun. Suosittelen sydämellisesti.

 Huomasin, että bussissa oli sanomaa.

Ja sitten huomasin, että Lahden Seurahuoneen Pihatto tarjoaa lasillisen kuohuviiniä hintaan 2,5 €. Se ilostutti minua suuresti, kun olin torstaina 5.7. nauttimassa Suomen kesästä ystävättäreni kanssa. Teimme myös sellaisen havainnon ystävättäreni kanssa, että Pancho Villan burgerit ovat parempia kuin Amarillon burgerit.
 

Samaisen iltapäivän iltana humalluin, ja yöllä pelasin hiprakassa pasianssia. En voinut uskoa silmiäni kun selvisin koko pelistä 45:ssä sekunnissa. Otin siitä tilanteesta kameralla kuvan, koska en osannut käyttää hiprakassa puhelimeni screenshotia.
 

Koska olen työssäkäyvä tyyppi, minulla on varaa ostaa mansikoita. Ainakin omasta mielestäni.

Olen syönyt aamupaloja ja lounaita parvekkeella ja kuvannut samalla aamupalalla ollutta oravaa. Tuo orava myös lounasti kanssani.

Ja kaikkein parasta on se, että todella osasin ottaa vapaapäivästäni kaiken irti: lähdin rakkaani kanssa Heinolan lintutarhaan. Se päivä oli ikimuistoinen.
 

 Hyvät kuulijat. En ole hylännyt teitä. Yritän vain elää normaalia elämää. Tämä kiire on vain väliaikaista, tai ainakin luulen niin. Halataan kun tavataan!





 

Vikapisiitti

Pikavisiitti.


Minä niin haluaisin kirjoittaa ja kuvata.

Minä niin haluaisin kirjoittaa ja kuvata.

Minä niin.... Haluaisin...

Mutta vittu ku en ehi.

Nyt minulla on työn alla hääkuvien muokkaus. Enpä siis ehdi paljoa omia kuviani muokata. Mutta kunhan ne ovat valmiita, niin palaan taas.

Iltavuorot syövät kaiken aikani. Vihaan iltavuoroja.

Vihaan iltavuoroja.

Vihaan iltavuoroja.

Vihaan niitä. Kesähitto.

____________________________________________________________________

Minulla on takanani raju viikko. Olen mm. oksentanut kolme kertaa, ottanut satoja kuvia, nauranut, itkenyt, viettänyt aikaa ystävien kanssa, shoppaillut ja tehnyt töitä. Kaikki tämä 48 tunnin aikana. Mites ne loput 120 tuntia?

No niiden aikana olen shoppaillut lissee, ja nauranut lissee, itkenyt lissee, ja kuvannut vähän lissee, ja tehnyt niin tolkuttomasti töitä ja tapellut niin työtovereiden, kuin rakkaanikin kanssa. Ja ainiin, minulla oli myös palkka päivä.

Asiat joita en ole tehnyt, ovat mm seuraavia: laulanut, soittanut kitaraa, sammunut, menettänyt muistia, kaatuillut, ollut köyhä, vihannut elämää (iltavuoroja jonkin verran), ajanut autoa, tehnyt kärrynpyöriä, ottanut aurinkoa, syönyt etanoita, lukenut raamattua, ratsastanut, ottanut tatuointia, ollut kuumailmapallossa, lasketellut Alpeilla, kuunnellut lempimusiikkiani, pukeutunut ihanasti, enkä ole muutenkaan tehnyt yhtään mitään.

Yritän parantaa tapani tämän päivyrin suhteen. Ihan sinun vuoksesi, Iina. Yritän nyt kirjoittaa jotain filmaattista ja tärkeää. Kuten sen, että tänään Lahden mediakulmalla ulkomaalainen mies soitti hanurilla joululauluja. Ja minun aivoni itkivät verta.

Kuvia ette saa, sillä elämäni on kuvatonta nyt. 

 Voi kesähitto.


_________________________________________________________________

Kiitos ja hyvää yötä.